Petteri Orpo pelkää Suomen kokevan Kreikan kohtalon: ”Sitten leikataan palkkoja ja eläkkeitä”

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) pelkää, että jos yhteiskuntasopimusta ja tarvittavia leikkauksia ei osata itse tehdä, sanelee ”troikka” pian leikkauskohteet Suomessakin.

Petteri Orpo toivoo, että yhteiskuntasopimus syntyy, ja että ihmiset ymmärtävät leikkausten tarpeen, jotta EU:n komission, IMF:n ja EKP:n väliintulo vältettäisiin Suomessa.

– Pelkään, että jos näitä päätöksiä ei osata tehdä itse, niin kuuluisa troikka – joka on käynyt muutamassa Etelä-Euroopan maassa – tulee kertomaan, mistä leikataan. Se on kylmää kyytiä, Orpo toteaa Hjallis Harkimon talk show’n vieraana.

– Sitten leikataan palkkoja ja eläkkeitä.

Orpo kertoo suhtautuneensa hallitusneuvottelujen aikaan paljon toiveikkaammin siihen, että leikkauksia ymmärrettäisiin.

– Odotin, että meillä olisi ollut enemmän yhteistä kriisikuvaa ja laajempaa yhteistä tahtoa. Mutta joka ainutta säästöä vastustetaan. Naapurilta saa ottaa, muttei multa.

Yhteiskuntasopimuksen avulla olisi pitänyt Orpon mukaan saada säästettyä vielä enemmän. Hän toivoo sopimuksen menevän läpi, mutta uskoo, että toimenpiteitä tarvitaan enemmänkin.

– Hallitus linjasi, että pitäisi syntyä 120 000 uutta työpaikkaa. Silloin täytyy tehdä lisää – eihän tämä onneksi siihen pysähdy, jos yksi sopimus syntyy.

Hjallis perjantaisin kello 21:00 MTV3-kanavalla!


Korjaus 18.3. klo 20.48: Hallitusohjelmassa linjattiin, että pitäisi syntyä 120 000, ei 200 000, uutta työpaikkaa.

Lue myös:

    Uusimmat