Perussuomalaisten Immonen: Suomeen etninen väestölaskenta

Kansanedustaja Olli Immonen (perussuomalaiset) eduskunnassa Helsingissä 26. huhtikuuta 2011.
Perssuomalaisten Olli Immonen pitää ongelmallisena, ettei tiedetä, kuinka paljon Suomessa on romaaniväestöön kuuluvia.
Julkaistu 11.12.2013 11:47

MTV Uutiset - STT

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ehdottaa, että Suomessa kerättäisiin tietoja etnisten vähemmistöjen määrästä.

Tiedot voitaisiin hänen mielestään kerätä joka viides vuosi väestölaskennalla, jossa tilastoitaisiin eri etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten määrä. 

Immonen on jättänyt asiasta tänään kirjallisen kysymyksen. 

– Erilaisten tutkijoiden mukaan kansainvälistyminen lisää etnisyystiedon tarvetta suomalaisessa yhteiskunnassa, eikä jatkossa ole yhdentekevää, millaisia muuttujia ja luokituksia tilastoissa käytetään, Immonen sanoo tiedotteessaan.  

Hän pitää ongelmallisena, että Suomessa tilastoitiin ihmisiä etnisyyden perusteella viimeksi vuosikymmeniä sitten, eikä enää tiedetä, kuinka paljon Suomessa on romaniväestöön kuuluvia. 

Immonen haluaa tietää, kuinka paljon Suomessa kaiken kaikkiaan on maahanmuuttajataustaisia ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. 

Etnisten ryhmien nimikkeitä voisivat olla hänen mielestään esimerkiksi suomensuomalainen, suomenruotsalainen, saamelainen, romani, muu eurooppalainen, afrikkalainen, aasialainen, monimuotoinen etninen tausta ja muu etninen tausta.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa