Perussuomalaisten EU-kuviot sekaisin - kuinka kauan voi jahkailla?

Perussuomalaisten meppikuvio on yhä levällään eduskuntavaalien jäljiltä. Kansanedustajaksi ryhtyvän Sampo Terhon (ps.) paikka europarlamentissa on auki Pirkko Ruohonen-Lernerille, joka empii yhä, lähteekö Brysseliin vai jääkö eduskuntaan.

Ruohonen-Lerner haluaisi ennen päätöstään tietää, millaisia tehtäviä hänelle on tarjolla eduskunnassa. Hänelle on soviteltu muun muassa eduskunnan puhemiehen tehtävää.  

- Jopa eduskunnan korkeilta virkamiehiltä on tullut sellaisia toivomuksia, että ryhtyisin puhemieheksi. Olen saanut aika paljon tällaista palautetta, Ruohonen-Lerner sanoo STT:lle.  

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen sanoo, etteivät eduskunnan virkamiehet osallistu kyseisiin valintoihin eikä heillä ole sanavaltaa asiassa.  

- Eivät virkamiehet ainakaan myönnä sponsoroineensa ketään puhemieheksi. Jos Ruohonen-Lernerillä on tuollainen käsitys, se on hänen käsityksensä.  

Eduskunnan ja oikeusministeriön virkamiehet ovat erimielisiä siitä, kuinka kauan Ruohonen-Lernerillä on harkinta-aikaa valinnassaan.  

Oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen mukaan päätös olisi pitänyt tehdä tähän päivään klo 12:een mennessä.  

- Tai sitten se menee siihen, että hänelle kohta annetaan se (europarlamentaarikon) valtakirja pakosta käteen, Jääskeläinen sanoo.  

- Mitä enemmän menee aikaa, sitä kauemmin se tuoli on siellä tyhjänä.

"Virallinen tieto puuttuu"

Tiitinen tulkitsee eduskunnan sääntöjä väljemmin. Tiitisen mielestä Ruohonen-Lerner voi vielä harkita asiaa, koska hän ei ole saanut paikallisilta vaaliviranomaisilta ilmoitusta siitä, että mepin paikka on auennut hänelle.

Sampo Terhon meppikausi todettiin virallisesti päättyneeksi EU-parlamentin täysistunnossa jo tiistaina.  

- Ei näitä virallisia asioita julkisen tiedotuksen kautta hoideta, Tiitinen sanoo.  

Hän myöntää, että muodollisuudet voitaisiin hoitaa nopeasti, jos Ruohonen-Lerner olisi päätöksensä tehnyt.

Hannu Takkula (kesk.) aloitti jo eilen työnsä europarlamentissa eduskuntaan valitun Olli Rehnin (kesk.) tilalla.  

- Takkula halusi päästä sinne niin pian kuin mahdollista. Ruohonen-Lerner haluaa nyt vähän peesata. Hän haluaa nyt ehkä tietää, mikä esimerkiksi on hallitusratkaisu.  

Tiitinen arvelee, että Ruohonen-Lernerille täytyy asettaa takaraja, ellei päätöstä synny vielä ensi viikolla.  


Lue myös:

    Uusimmat