Perussuomalaiset hiillosti ministeriä paperittomien terveyspalveluista: "Synnytysturismia"
Laittomasti maassa olevien henkilöiden terveyspalveluiden laajentaminen myös ei-kiireelliseen hoitoon herättää laajaa vastustusta eduskunnassa.
Erityisen äänekkäästi sitä moittivat perussuomalaiset, mutta vastustajia löytyy myös päähallituspuolueista kokoomuksesta ja SDP:stä. Selkeää tukea sen sijaan löytyy opposition puolelta vihreistä ja vasemmistoliitosta.
Esityksen lähetekeskustelussa tänään kuultiin useita vaatimuksia, että asia jätettäisiin suosiolla seuraavan eduskunnan pohdittavaksi.
– Esityksessä ei ole perusteltu, miksi tämä uudistus olisi erittäin kiireellinen, ilmeisesti sote-uudistustakin kiireellisempi, ihmetteli SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki.
Hoitoa pitkäaikaissairaille ja raskaana oleville
-Esitys laittomasti maassa olevien terveydenhuollosta laajentaisi palvelut myös ei-kiireellisiin tapauksiin.
-Esimerkiksi raskaana olevien naisten tai pitkäaikaissairaiden olisi mahdollista saada hoitoa.
-Muutoksen arvioidaan koskevan 1000-2000 henkilöä ja maksavan puoli miljoonaa euroa vuodessa.
-Esitystä perustellaan myös sillä, että on edullisempaa hoitaa sairauksia ajoissa kuin myöhemmin kiireellisenä.
-Esitystä tukee mm. Lääkäriliitto, jonka mukaan nykytilanne on vastoin lääkärin etiikkaa ja ihmisoikeussopimuksia.
Hanketta moititaan muun muassa sillä perusteella, että terveydenhuollon järjestämisessä omille kansalaisillekin on tällä hetkellä vaikeuksia. Epäilyksiä herättää myös esityksen arvio kustannuksista, noin puoli miljoonaa euroa vuodessa.
– Tuo rahamäärä ei tule riittämään yhtään mihinkään, sanoi perussuomalaisten Hanna Mäntylä.
Esitys sai koko valmistelusta rapsakat haukut, mutta peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) ei suostunut ottamaan niitä vastaan.
– Tämä kritiikki on vailla pohjaa. Tässä esityksessä on tehty THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) vaikutusarvio, erittäin tarkka raportti tästä tilanteesta.
Perussuomalaiset uskovat terveysturismiin
Perussuomalaisia hirvittää myös se, että laajemmat terveyspalvelut houkuttelisivat Suomeen enemmän laittomasti maahan pyrkiviä. Olli Immosen mukaan odotettavissa on, että Suomeen kohdistuisi synnytysturismia ja muuta terveysmatkailua.
Huovinen sanoi, ettei hän usko, että laajat kansanjoukot lähtisivät pyrkimään Suomea kohti parempien terveyspalvelujen perässä. Hänen mukaansa vaikutuksia aiotaan kuitenkin seurata erittäin tarkasti.
Vihreiden Johanna Sumuvuori muistutti, että Helsingissä laajennettuja terveyspalveluja on jo toteutettu vapaaehtoisvoimin, ja niiden käyttö on ollut paljon odotettua vähäisempää.
– Mistä logiikasta tulee se, että nyt olisi valtava terveydenhuoltoturismi lisääntymässä nimenomaan Suomen suuntaan, kun muissa maissa lähipiirissä jo vastaavia käytäntöjä on.
Uusimmat
-
17:35
Tämä hirvi sekoitti Tukholman metroliikenteen koko päiväksi
-
17:31
Passi kouraan: Putin antoi kanadalaispakille Venäjän kansalaisuuden
-
17:30
Räppäri Musta Barbaari aikoo valloittaa jälleen fitness-lavat seitsemän vuoden jälkeen: "Olenhan vasta 32-vuotias nuorukainen"
-
17:24
Äiti yritti tappaa lapsensa ja itsensä Tammelassa vuonna 2017 sytyttämällä kodin tuleen – "Olosuhteet huomioon ottaen äiti muistaa liian vähän"
-
17:23
Ukrainan mukaan Venäjä rakentaa uutta rautatieyhteyttä miehitetyille alueille – MTV seuraa sotaa
-
17:01
Analyysi: Juhliko Ukraina onnistumistaan liian aikaisin – vai yrittääkö Venäjä taas vedättää?
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys varaosa-autossa ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
16:38
Vaarallisen aineen vuoto päättynyt Tuusulassa – tilanne ei aiheuta enää vaaraa
-
16:34
Mikon lapsi kohtasi suden yksin koulukyytiä odottaessaan: "Susi kuuluu luontoon – mutta jos jotain sattuisi, voidaan vain jossitella"
-
16:33
Perheen eväshetki keskeytyi ahneen vieraan takia – äidin kylmänviileä toiminta tilanteessa tallentui kameralle
-
16:30
Suora lähetys Estonia-sarjan punaiselta matolta noin kello 17 alkaen – seuraa tunnelmaa tästä
-
16:13
PMMP:n festarikeikat saivat ihmiset suunniltaan: "Missä on fanien kunnioitus?"
-
16:10
Harryn ja Meghanin avustajien tarjoama sopimus pöyristyttää – peruskoululaisia kiellettiin esittämästä negatiivisia kommentteja parista
-
16:05
Eduskunta hyväksyi vammaispalvelulain lykkäämisen – hallituksen ja opposition rivit pysyivät yhtenäisinä
-
16:01
Askolan yläkoululla Uudellamaalla poikkeuksellinen väkivallanteko – yksi ambulanssilla sairaalaan
-
15:58
Taksiliitto hämmästelee Suomen viranomaisten Yango-päätöstä: "Valitettavasti sama sinisilmäisyys näkyy"
-
15:58
Yllätyskäänne Pekka Katajan jutussa korkeimmassa oikeudessa: Avunannosta murhan yritykseen tuomittu mies määrättiin vapautettavaksi
-
15:42
Tommi Tikka rymisteli jo toisen suihkukomennuksen Ruotsissa
-
15:38
Metropolia vaati opiskelijoita allekirjoittamaan sopimuksen, jotta koulun valtaus sai jatkua yön yli – "Protesti ei ole protesti, jos siihen kirjoitetaan lupalaput"
-
Lataa lisää