Perussa on kuollut ainakin kolme alkuperäisväestön edustajaa koronapandemiaan liittyvässä yhteenotossa.
Maan hallinnon mukaan noin 70 alkuperäisväestön jäsentä hyökkäsi viikonloppuna syvällä Perun Amazoniassa sijaitsevaan öljy-yhtiön leiriin pysäyttääkseen työt paikallisella öljylähteellä.
Hyökkäys johti poliisiratsiaan, jonka seurauksena loukkaantui maan sisäministerin Jorge Montoyan mukaan 11 alkuperäisväestön edustajaa ja kuusi poliisia. Lisäksi hän kertoi kolmen alkuperäisväestön jäsenen menettäneen henkensä yhteenotossa.
Aiempien tietojen mukaan yhteenotossa oli kuollut kaksi ihmistä.
Maan hallinto kertoi hyökkäyksestä sunnuntaina paikallista aikaa. Alueelle on lähetetty Montoyan mukaan hallituksen delegaatio rauhoittamaan tilannetta.
Alkuperäisväestöjä edustavan kattojärjestön mukaan hyökkäys liittyi koronapandemiaan ja kohdistui myös Perun hallintoon.
Alkuperäiskansat kokevat, että maan hallitus on laiminlyönyt alkuperäisväestöjä koronaviruskriisin keskellä.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä keskiyön aikoihin tehdyllä hyökkäyksellä pyrittiin keskeyttämään työt öljylähteellä, joka on öljyvuotoihin turhautuneen alkuperäisväestön mukaan saastuttanut heidän maitaan.
Loreton alueella syrjäisessä Bretanan kylässä sijaitsevaa öljylähdettä operoi kanadalaisomisteinen PetroTal. Yhtiö kertoi yhteenoton jälkeen keskeyttävänsä työt lähteellä.
Öljy-yhtiöllä on paikan päällä noin sata työntekijää. PetroTal oli lopettanut työt Bretanassa toukokuun alussa Perun hallituksen terveysministeriön koronaohjeistuksen vuoksi. Yhtiö kertoi viime kuun lopulla julkaistussa tiedotteessa jatkaneensa toimintaansa alueella heinäkuun puolivälissä.
Alkuperäisväestön edustajia laiminlyöty koronatoimissa
Perun Amazoniassa asuvia alkuperäisväestöjä edustavan kattojärjestö ORPIO:n mukaan hyökkäys oli kohdistettu paitsi öljy-yhtiötä myös maan hallintoa vastaan. Järjestön mukaan hyökkäys liittyi koronapandemiaan.
ORPIO:n mukaan taustalla oli näkemys siitä, että alkuperäisväestön edustajien lähimmäisiä on laiminlyöty ja heidät on hylätty pandemian aikana lääkkeiden ja hoidon puutteen myötä.
