Perintöriidat ovat yleisimpiä syitä siihen, miksi lähisukulaistenkin välit voivat tulehtua pysyvästi. Studio55.fin lukijat kertovat kokemuksiaan.
Asianajaja voitti
"Viime vuoden keväänä päättyi lähes kolmen vuoden perintöriita yhden perikunnan jäsenen aiheuttaessa muille seitsemälle henkilölle tietoisesti kiusaa.
Jaettavana oli neljä pesää. Jokaisen pesän selvittelyn jälkeen tämä yksi henkilö ei antanut hyväksyntäänsä, joten puolen vuoden odottelu valitusaikoineen oli aina edessä.
Kevään pesän jako meni lopputuloksena juuri kuten alkuperäinen perunkirja oli laadittu. Asiassa voitti vain asianajaja, joka kuittasi sievoisen summan kerätessään todistajia ja kuulemistilaisuuksia tämän yhden henkilön antamien lausuntojen pohjalta. Pesän vanhimmat jäsenet olivat lähes 80-vuotiaita, jotka lähes sydänkohtauksen partaalla miettivät, ovatko he todella rikollisia.
Meidän muiden perillisten sanomiset eivät vaikuttaneet mitenkään tähän yhteen henkilöön, joka ilmeisesti kosti lapsuuden kolauksia ja katkeruutta sisarelleen.
Olenkin korostanut tämän jälkeen kaikille testamentin tarpeellisuutta. Silloin lähes varmasti asiat sujuvat kuten henkilö itse haluaa."
"Menetin siskoni"
"Perinnönjaostamme on jo yli kaksitoista vuotta. Menetin siinä perinnönjaossa kaksoissiskoni. Siskoni toimesta myös serkusten ja pikkuserkkujen välit ovat totaalisesti poikki. Tosi surullista! Siskoni veti herneen nenäänsä äitimme hänen hyväkseen tekemästä testamentista. Olisi pitänyt saada paljon paljon enemmän!"