Perinteiset matkailumajakat pysyvät yleisöltä suljettuna

Viime kesänä turvallisuussyistä suljetut majakat pysyvät vielä tämän kesän suljettuna yleisöltä.

Valtio on osoittanut majakoiden korjaustöihin 400 000 euroa, joten ensi kesänä ainakin muutama majakka saadaan yleisön käyttöön. Majakat suljettiin yleisöltä viime kesänä, koska niiden palo- ja pelastusturvallisuudessa oli puutteita.

Ensimmäisenä korjauslistalla on Tankarin majakka. Tankarin saarella kahvilla pyörittävä Essi Peltoniemi kertoo, että majakkasaari vetää hyvin turisteja.

– No totta kai siitä aina joka kerta, kun laiva tähän ilmestyy niin tulee kyselyitä, että olisi mukava päästä majakassa kiipeämään, että onhan se semmoinen toki tärkeä osa tätä saarta. 

Viranomaiset ovat sulkeneet majakat yleisöltä, sillä ne eivät täytä nykyisiä palo- ja pelastustoimen vaatimuksia. Palo- ja pelastusviranomaiset ovat kuitenkin lieventäneet korjausmääräyksiä, kertoo tarkastaja Mika Lehtola Liikennevirastosta.

– Majakoihin täytyy tehdä portaiden ja kaiteiden putoamissuojauskorjauksia, näitä hätäpoistumisteitä majakoihin ei tarvitse rakentaa, hän kertoo.

Vaikka nykytekniikka on vähentänyt majakoiden merkitystä merenkululle, luotseille ne ovat edelleen tärkeitä työkaluja. Näin huomauttaa luotsi FinnPilotin luotsi Teemu Ketola.

– Huonolla kelillä joutuu vähän aluksen kanssa pyöriin ja nousee sitten luotsattavan laivan kannelle niin selkeästi tietää missä mennään kun näkee majakan valon, hän sanoo.

Suomessa on viitisenkymmentä majakkaa, joiden kuntokartoitus on nyt meneillään.  


Juttuun tehty oikaisu. Voit lukea oikaisun tästä

Lue myös:

    Uusimmat