Perheen kasautuva huono-osaisuus näkyy lapsissa pitkään – mutta kun lapsilta kysytään, onnellisuuteen ei tarvita hienoja New Yorkin -matkoja

Lapset arvostavat yhdessäoloa, eivätkä heidän odotuksensa ole valtavan ihmeellisiä. Jos opetettaisiin siihen, että se yhdessäolo ja sosiaaliset suhteet ovat tärkeimmät. Näin toteavat Turun yliopiston tutkijat Leena Haanpää ja Enna Toikka kysymykseen siitä, miten köyhät lapset saadaan paremmin mukaan ympärillä olevaan yhteiskuntaan.

Tärkeää on päästä osallistumaan samaan toimintaan, mihin ikätoveritkin.

Harrastusten kautta osallistumista

Nuorten ja lasten harrastustoimintaa helpottava rahoitus on ensi vuodesta eteenpäin vuositasolla 14,5 miljoonaa. Sen tarkoitus on tukea peruskouluikäisten lasten maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteydessä. Malli esitellään kunnille marraskuussa.

– Näin pystytään tarjoamaan kaikille lapsille mahdollisuus kuulua joukkoon ja harrastaa, Toikka sanoo.

– Silloin myös perheelle jää enemmän aikaa olla yhdessä illalla, Haanpää lisää.

Hän muistuttaa, että kun koronavirus keväällä sulki harrastusmahdollisuudet, monissa perheissä oltiin tyytyväisiä lisääntyneeseen yhteiseen aikaan.

Toikka ja Haanpää olivat mukana kirjoittamassa tänään julkaistua Johanna Kallion ja Mia Hakovirran toimittamaa kirjaa Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Toikan ja Haanpään osuus keskittyi vanhempien huono-osaisuuden yhteyteen 4.–6.-luokkalaisten lasten subjektiiviseen hyvinvointiin.

Ei opeteta vertailua

Alakouluikäisten lasten kehitysvaiheeseen kuuluu toisiinsa vertailu. Lapset ovat lisäksi hyvin tietoisia tavaroiden arvosta, joten on tärkeää, etteivät vanhemmat vahvista tätä vertailua.

– Lapsen itsetunnon rakentaminen muiden kuin materian varaan on ihan hyvä suositus. Oman itsearvon ei pidä riippua materiasta ja tavarasta, Toikka sanoo.

Samoin on huomattava, että köyhän perheen lapsi ei automaattisesti voi huonosti – eikä rikkaan perheen lapsi hyvin.

– Ei vauraus ole synonyymi hyvinvoinnille. Lapsen hyvinvointiin johtava kehitys lähtee siitä, että kasvualusta on kunnossa, Haanpää sanoo.

Toki huono-osaisuuden kasautuminen vaikuttaa myös lapsiin. Kun vanhempien voimavarat menevät taloudelliseen selviytymiseen, se voi vaikuttaa vuorovaikutussuhteeseen tai ajankäyttöön. Esimerkiksi pesukoneen hajoaminen voi kaataa hyvin pienituloisen perheen talouden. Materiaalisten resurssien puute voi heikentää lasten hyvinvointia.

Lapsi suhteuttaa kaiken ympärillä olevansa omaan elämäänsä ja tietää oman kotinsa taloudellisen tilanteen.

– Noin puolet lapsista ei ole koskaan huolissaan perheensä taloudellisesta tilanteesta, mutta noin seitsemän prosenttia on aina tai usein huolissaan. Tämä pieni osuus voi kärsiä päällekkäisistä kuormittavista tekijöistä, Toikka sanoo.

Palataan vielä takaisin siihen harrastamiseen. Mikä tekee juuri siitä tärkeän?

Suomalaiset lapset voivat keskimäärin taloudellisesti varsin hyvin. Ja koska kuluttaminen on nyky-yhteiskunnassa osallisuuden keskeinen muoto, köyhät lapset jäävät helposti tällaisen ulkopuolelle. Kaikille järjestetyssä yhteisessä tekemisessä ollaan enemmän samalla viivalla.

– Sosiaalisuus nousee aina lapsilta kysyttäessä tärkeimmäksi tekijäksi. Siihen ei tarvita mitään hienoja New Yorkin matkoja, Haanpää sanoo.

Lasten köyhyys kolminkertaistui vuosien 1995–2017 välillä.

Sosiaalityön professori Johanna Kallion ja akatemiatutkija Mia Hakovirran mukaan lapsuudessa koettu toimeentuloasiakkuus on kytköksissä lapsen välittömään hyvinvointiin, mutta myös aikuisuuden asemiin ja terveyteen sekä sosiaaliseen hyvinvointiin.

Viimeisimmän tiedon mukaan Suomessa elää köyhyydessä 150 000 lasta.

– Toimeentulotuen asiakkuus mittaa perheiden kasautuvaa huono-osaisuutta. On terveysongelmia, sosiaaliset verkostot ovat kapeammat ja työmarkkina-asema yleensä hyvin heikko, Kallio luettelee.

Hakovirran mukaan toimeentulotuen asiakkuuden vaikutus tulevaisuuden huono-osaisuuteen johtuu osaksi myös sitä, että perheet joutuvat pitkään sinnittelemään pienillä tuloilla.Kallion mukaan toimeentulotuella on passivoivia vaikutuksia erityisesti pitkäaikaisessa asiakkuudessa.

– Sieltä on vaikea ponnistaa takaisin työmarkkinoille tai opiskelemaan.

Lapsiin investoiminen korjaustoimia halvempaa

Kallio ja Hakovirta kiittävät hallitusta subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisesta ja tavoitteesta laajentaa oppivelvollisuus 18 ikävuoteen.

Lapsiin ja nuoriin panostamisella voi olla kauaskantoiset positiiviset vaikutukset. Vaikka ajatusten taustalla on arvoja, kuten mahdollisuuksien tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, voidaan lapsiköyhyyden ehkäisyä ajatella myös kansantalouden kannalta.Kallion mukaan syrjäytymisen hinta on valtava. Jos lahjakkaan lapsen kyvyt jäävät hyödyntämättä, voidaan sitä pitää kansantalouden näkökulmasta tuhlauksena.

– On parempi investoida lapsiin ajoissa. Korjaavat palvelut ovat paljon kalliimpi vaihtoehto kuin se, että ehkäistään lapsiperheiden köyhyyttä ja huono-osaisuutta.