Perhe pyydysti 3,5-metrisen alligaattorin uimarien suosimasta joesta: "Tuo voisi syödä ihmisen"

Yhdysvaltalaisperhe pyydysti jättimäisen alligaattorin Georgian osavaltiossa. Katso videolta, millaisesta pedosta on kysymys ja miten samoihin vesiin aikoneet uimarit siihen reagoivat.

Joel Harper perheineen haki vuosittaisen metsästyslupansa, ja viime viikonloppuna he nappasivat noin 3,5-metrisen matelijan, uutisoi CNN. Saalis nousi Chattahoochee-joesta, jossa polskii niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Joessa nähdään kuitenkin harvemmin tämän kokoluokan alligaattoreita.

Kuva napatusta alligaattorista sai uimaan aikoneet ihmiset haukkomaan henkeään.

– Tuo voisi syödä ihmisen. Selvä, en ole menossa jokeen, kauhistelee Malerie Goodman.

Perhe aikoo valmistaa aterian valtavasta saaliistaan

Ympäristöviranomaisten mukaan alligaattorihavainnot eivät ole poikkeuksellisia alueella. Kyseessä on kuitenkin yleensä paljon pienemmät yksilöt. Suuriakin alligaattoreita voi nähdä ollessaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Alligaattorijahti alkoi noin kuukausi sitten. Harper kertoo, että alligaattorien metsästys on vuosittainen perinne hänen perheelleen. He aikovat valmistaa 100–200 kiloisesta saalistaan aterian.

– Alligaattorin liha on herkullista, Harper kehuu.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat