Psykologi kertoo, miten lapsen koronanäytteenotto sujuu hyvin.
Koronakesä on kääntymässä syksyyn, ja koronatestiin joutuminen on myös monen pienen ihmisen mielessä. Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen neuvoo tiedotteessa, miten lapsen näytteenottoon voi valmistautua, jos testi tulee eteen.
1. Valmistele lasta testiin
Valmistele lasta testiin kertomalla tulevasta toimenpiteestä ikätasoisesti siten, että lapsi ymmärtää. Käytä lapselle tuttua kieltä. Lapselle on hyvä kertoa rehellisesti, mihin ollaan menossa ja mitä tuleman pitää.
Supernanny Pia Penttala neuvoi aiemmin, että koronatilanteesta voisi tehdä vaikkapa vertauksen luokassa mylläävään vatsatautiin, joka tarttuu herkästi oppilaalta toiselle. Pelottavista uhkakuvista pitäisi pyrkiä eroon, eikä lietsoa lapsen mielessä kyteviä pelkoja esimerkiksi isovanhempien sairastumisesta.Voit esimerkiksi myös kertoa lapselle, että vaikea koronavirustauti on lapsilla erittäin harvinainen.
On hyvä kertoa, että toimenpide voi hetken nipistää, mutta se on nopeasti ohi eikä siinä käy kuinkaan. Liitä mukaan toivonkipinä – me selviämme tästä!



