Pelkäätkö vapinasi johtuvan Parkinsonin taudista? Tarkkaile myös muita oireita
Vapina on ehkä yksi tunnetuimmista Parkinsonin taudin oireista, mutta ei suinkaan ainoa. Aiheesta kirjoitti Grandparents.com.
Tyypillisesti noin 50–70 vuoden iässä puhkeava Parkinsonin tauti on liikehäiriösairaus, jossa tahdonalaisia liikkeitä säätelevät hermoradat vaurioituvat. Lepovapinan lisäksi muita tyypillisiä oireita ovat lihasjäykkyys ja liikkeiden hidastuminen. Oireita esiintyy yleensä aluksi vain toisen puolen raajoissa.
Hermovälittäjäaine dopamiinin puute vaikuttaa liikkumisen lisäksi myös oppimiseen ja tunne-elämään. Kaikilla potilailla ei ole samoja oireita, joten diagnoosin tekeminen on toisinaan hankalaa.
Vaikka vapina onkin yksi Parkinsonin taudin pääoireista, pelkästään sen perusteella ei kannata diagnosoida itseään. Oire on toki ehdottomasti tutkittava lääkärillä, ja samassa yhteydessä kannattaa ottaa huomioon mahdolliset muut oireet, jotka voivat viitata Parkinsonin tautiin.
1. Tasapainohäiriöt
Jo pieni töytäisy voi saada Parkinsonin tautia sairastavan kompuroimaan. Lisäksi ihmisen voi olla vaikea seistä suorassa, ja ryhti näyttää kumaralta.
2. Muutokset puheessa
Sairastuneen äänensävy muuttuu pehmeämmäksi ja monotonisemmaksi. Sitä ei huomaa välttämättä itse, mutta läheisillä voi olla hankaluuksia ymmärtää toisen puhetta.
3. Muuttunut käsiala
Liikkeiden hidastuminen ja pieneneminen voi vaikuttaa myös käsialaan niin, että siitä tulee aikaisempaa pienempää ja epäselvempää.
4. Laahustava askel
Sairastuneen kävely saattaa tuntua vaivalloiselta ja askel laahustaa. Toisinaan esiintyy myös jähmettymistä, eli seuraavan askeleen ottaminen tuntuukin mahdottomalta. Usein liikkeelle lähtemiseen tarvitaankin jokin signaali.
5. Ilmeettömyys
Kun kasvojen lihasten liikkuvuus kärsii, kasvoista tulee ilmeettömät. Potilas saattaa näyttää läheisten silmissä jatkuvasti surumieliseltä, mikä tulkitaan helposti masennukseksi. Kannattaa huomata, että Parkinsonin tautiin liittyy usein oikeastikin masennusta, ja siihen on suhtauduttava vakavasti.
6. Hajuaistin heikentyminen
Hajuaistin heikentymisestä kannattaa mainita lääkärille. Vaikka se ei automaattisesti merkitse Parkinsonin tautia, kyseessä on kuitenkin riskitekijä, joka on syytä tutkia.
7. Uniongelmat
Parkinsonin tautiin liittyy usein myös uniongelmia. Levottomat jalat häiritsevät nukkumaanmenoa, ja unet voivat olla levottomia ja aiheuttaa huutamista ja potkimista. Huonon yöunen takia potilaat kärsivät usein myös uupumuksesta.
Lähteet: Grandparents.com, Terveyskirjasto
Millaista on sairastaa ultraharvinaista sairautta? Keskustelemassa Mari Kiuru ja Markku Junkkari Suomen Ultraharvinaiset ry:stä.
Uusimmat
-
15:14
Urheilullinen Love Island -sinkku Tiila, 30, rakastaa kamppailulajeja – tällaista kumppania määrätietoinen nainen etsii rinnalleen
-
15:12
Näin Donald Trump kommentoi Joe Bidenin kaatumista
-
15:07
Suora lähetys juuri nyt: Orpo kommentoi hallitusneuvotteluja Säätytalolla
-
15:00
Esapekka Lappi kärkitaistossa MM-rallissa, selvitti taktiikkaansa – "Toivottavasti maksaa itsensä takaisin"
-
15:00
Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:21
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
12:41
Skoda-kuski sai poliisin peräänsä – härski temppu tallentui videolle
-
Lataa lisää