Pelastakaa Lapset tarttui toimeen: Avaa joulukeräyksen syrjäytymisvaarassa olevien lasten auttamiseksi: "Taloudellinen ahdinko on lisääntynyt"

Tältä näyttävät kasvaneet ruokajonot nyt – konkariauttaja Heikki Hursti huolissaan vähävaraisista 6:31
Katso myös video: Tältä näyttävät kasvaneet ruokajonot nyt – konkariauttaja Heikki Hursti huolissaan vähävaraisista.

Pelastakaa Lapset -järjestö avaa joulukeräyksen syrjäytymisvaarassa olevien lasten auttamiseksi kotimassa.

Järjestön mukaan koronakriisi on lisännyt lasten eriarvoistumista ja lisännyt syrjäytymisriskiä. Erityisesti vallitseva tilanne on vaikuttanut vähävaraisten perheiden lapsiin, joita elää Suomessa yli 110 000.

– Koronaeristysten takia useiden perheiden elämästä on puuttunut tärkeitä turvaverkkoja, taloudellinen ahdinko on lisääntynyt entisestään ja tunnelma perheissä voi olla kiristynyt. Yhä useampi lapsi ja perhe on ulkopuolisen avun tarpeessa, sanoo Pelastakaa Lapset -yhdistyksen kotimaan ohjelman johtaja Riitta Hyytinen tiedotteessa.

Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräyksen lahjoitusten avulla järjestö tarjoaa muun muassa vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille oppimateriaali- ja harrastetukea ja jakaa koronakriisin takia ahdinkoon joutuneille perheille ruokalahjakortteja.

Matalatuloisten perheiden lapsista suurella osalla stressiä

Pelastakaa Lasten julkaisemassa Lapsen ääni 2020 -raportista selviää, että 80 prosenttia matalatuloisten perheiden lapsista kärsii stressistä perheen huonon taloudellisen tilanteen takia.

He kärsivät myös selvästi normaalia enemmän ahdistuksesta, syyllisyydestä ja häpeästä.

Raportin mukaan yli puolet matalatuloisten perheiden lapsista on melko paljon tai erittäin paljon huolissaan tulevaisuudesta. Heistä 40 prosenttia kertoi joutuneensa joskus tai usein kiusatuksi tai syrjityksi perheensä taloudellisen tilanteen takia.

Joulukeräykseen voi osallistua osoitteessa: http://www.pelastakaalapset.fi/joulukerays.

Keräykseen voi lahjoittaa myös lähettämällä tekstiviesti JOULULAHJA numeroon 16 499 (10 euroa) tai lahjoittamalla keräystilille IBAN FI64 1017 3000 2107 27, viestillä ”joulu”.

Lue myös:

    Uusimmat