Mainos

Pekka Haaviston elämä oli vailla suuntaa keväällä 1999, mutta yksi puhelu muutti kaiken: "Jotkut kansanedustajakollegat olivat tosi kateellisia"

1:30

Kevät 1999 nousi eräänlaiseksi käännekohdaksi Pekka Haaviston (vihr.) elämässä. Hän pyrki eduskuntaan, mutta jäi varaedustajaksi Anni Sinnemäen tultua valituksi.

Kun paikka Arkadianmäellä ei avautunut, ajatteli Haavisto jatkavansa toimittajan töitä, joita oli tehnyt aiemmin. Toimittajan hommat jäivät kuitenkin vain mietiskelyn asteelle, kun tuolloin lontoolaisessa kirjakaupassa olleen Haaviston puhelin soi.

– Sain puhelun Nairobista. YK:n ympäristöohjelman johtaja soitti ja kysyi mitä teen. Silloin olin lontoolaisessa kirjakaupassa miettimässä uuden elämän alkua, Haavisto sanoo Vapaalla Ripsan kanssa -ohjelmassa.

Herättivät kateutta

Haavisto pääsi mukaan YK:n toimintaan. Ensitöikseen hän selvitteli Balkanin sodan ympäristötuhoja.

– Menin sinne sodan savuavien raunioiden keskelle ensimmäisten YK-ihmisten mukana. Teimme konfliktien jälkeistä ympäristötyötä, ja siitä urani YK:ssa lähti liikkeelle.

Haavisto kertoo, että kansainväliset tehtävät herättivät joissakin myös kateutta.

– Jotkut kansanedustajakollegat olivat tosi kateellisia, että sinulla on ollut kiinnostavia tehtäviä, miten niihin pääsee. Sanoin heille, että minulla on vain yksi ohje: Pudotkaa eduskunnasta.

Vapaalla Ripsan kanssa lauantaisin MTV3-kanavalla kello 19.10.  

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja