Pekka Haavisto ymmärtää Sauli Niinistön päätöstä: "Halu ottaa etäisyyttä kokoomuksen tekemisistä"

Osa puolueista julkistaneet presidenttiehdokkaansa 0:58

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto arvioi, että presidenttikisaan lähdöstä ilmoittanut presidentti Sauli Niinistö ei halunnut palata puoluelaatikkoon vaan pyrkii tavoittelemaan laajempaa kannatusta.

– Kokoomuksella on hallituspuolueena ollut kantoja esimerkiksi talouspolitiikasta ja vaikka turvallisuuspolitiikasta, joten takana voi olla halu ottaa hieman etäisyyttä puolueen tekemisiin, Haavisto arvioi.

Niinistö kertoi tänään haluavansa mittauttaa kannatuksensa valitsijayhdistyksen kautta. Hän ei lähde kokoomuksen viralliseksi ehdokkaaksi, mutta kokoomus ilmoitti myöhemmin päivällä, että Niinistö on heidän ehdokkaansa ensi talven vaaleissa.

Haavisto kertoi MTV Uutisille ymmärtävänsä Niinistön päätöstä.

– Ihmiset tulevat puoluerajojen yli, yhdistyvät hetkeksi pressanvaaleissa. Hieno piirre, ei puolueusko, vaan kansankuntaa ja Suomea.

Haavisto ja Niinistö olivat vastakkain presidentinvaalien toisella kierroksella vuonna 2012. Niinistö voitti vaalit selvin lukemin, mutta Haavistokin keräsi vihreille historiallisen yli miljoonan äänen potin.

Lue myös:

    Uusimmat