Peitetehtävissä ollut poliisipartio pidätti rikollisjengin keskellä päivää: Katso videolta, kuinka autollinen rikollisia laitettiin nippuun alle minuutissa

Tilanne tallentui kameralle Lontoossa Britanniassa.

Silminnäkijä kuvasi videolle dramaattisen tilanteen Lontoon rauhallisella lähiökadulla, kun peitetehtävissä ollut poliisipartio pysäytti rikollisjengille kuuluneen henkilöauton.

Poliisit saartoivat tummanharmaan auton keskelle tietä. Eräs poliiseista hakkasi pampulla kuskinpuoleisen oven ikkunan säpäleiksi, kun samalla hänen kollegansa tainnutti yhden autosta paenneista rikollisista etälamauttimella.

Virkavalta nappasi kiinni autossa olleet kolme mieshenkilöä. Kaikki tapahtui alle minuutissa.

Video on saanut valtavasti huomiota

Video on ladattu myös Twitteriin, jossa sitä on katsottu tuhansia kertoja.

KameraOnen mukaan peitetehtävissä olleiden poliisien toimintaa on sosiaalisessa mediassa sekä ylistetty että paheksuttu.

– Poliisi selkeästi potkaisi miestä, vaikka mies oli jo antautunut, yksi kommentoi.

– Joku joutuu vielä vastuuseen tuosta potkusta, toinen lisäsi.

Useat olivat kuitenkin virkavallan puolella.

– Kukaan ei tiedä rikollisten taustoja. He saattoivat olla aseistautuneita ja vaarallisia henkilöitä.

– Jos olet rikkonut lakia, niin sinua kohdellaan epäkunnioittavammin.

Lue myös:

    Uusimmat