Pauli Hanhiniemi tylyttää tuoreessa kirjassaan palkittua musiikkimiestä, Gugi Kokljuschkinia.
Pauli Hanhiniemi kertoo tuoreessa kirjassaan Kerran elettyä (Docendo) lähinnä musiikkiuraansa koskevia muisteluita. Yksi näistä muistoista on Kolmas nainen -yhtyeen tekemä levytyssopimus, josta käräjöitiin myöhemmin.
Pauli Hanhiniemi kertoo, ettei hän ja bändikaverit tienneet mihin nimensä laittoivat, kun allekirjoittivat kustannussopimuksen Kolmannen naisen levytyksistä. Bändi ei alkuaikoinaan miettinyt juurikaan tulevaisuutta, vaan he elivät hetkessä.
– Meitä vietiin kuin pässiä narussa, emmekä olleet maassamme suinkaan ainoat hyväuskoiset. Monilta on huijattu tällä keinoin omakotitalon jos toisenkin verran rahaa, Hanhiniemi kertoo kirjassaan.
Allekirjoittamalla kustannussopimuksen Kolmas nainen luovutti kustantajalle oikeuden julkaista ja myydä musiikista nuotteja. Sopimuksessa oli kirjan mukaan pykälä, joka antoi kustantajalle kolmanneksen käyttökorvauksista. Hanhiniemi kirjoittaa Vasilij ”Gugi” Kokljuschkinin ja tämän kustantamon huijanneen sopimuksissa Kolmannelta naiselta sievoisia summia rahaa.
– Tietämättömyyttämme menimme halpaan, ja kun viimein tajusimme näin tapahtuneen, olikin jo myöhäistä, Hanhiniemi kertoo kirjassa.
Gugi Kokljuschkin, joka oman uransa jälkeen jatkoi uraansa musiikkibisneksessä, ei saa Hanhiniemeltä kirjassa kehuja.
– Ylikansallisia levy-yhtiöitä palkollisina johtavat pomomiehet, muiden muassa Vasilij ”Gugi” Kokljuschkin, pompöösillä musiikkineuvoksen tittelillä palkittu ekonomi, pyörittivät päätyönsä ohessa omaa, levy-yhtiöstä erillistä kustantamoaan. He ottivat levytysriskin ison yhtiön piikkiin, markkinoivat artistejaan niin ikään ylikansallisella riskillä, mutta korjasivat tekijänoikeustuoton kustannussopimusvedätyksen kautta omiin yhtiöihinsä. He käyttivät valtaansa ensin muina miehinä huijaten ja myöhemmin selväsanaisesti pakottaen.


