Muusikko Pauli Hanhiniemi sai perjantaina tietää hovioikeuden tuomiosta hänen Kolmas nainen -bändinsä ja Bark Boat Music Oy:n kustannussopimuksiin liittyvässä kiistassa.
Kolmas Nainen -bändi oli 80-luvulla solminut lukuisista kappaleistaan kustannussopimuksen Gugi Kokljuschkinin omistaman Bark Boat Music Oy:n kanssa. Bändi halusi purkaa kustannussopimuksen oikeusteitse ja asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa viime vuonna. Hovioikeuteen siirtynyt riita saatiin päätökseen perjantaisella tuomiolla.
Läheskään kaikki Kolmas Nainen -yhtyeen vaatimuksista eivät menneet läpi. Esimerkiksi sopimusten pätemättömyyttä ja purkamista koskevat vaatimukset hylättiin enemmälti. Kustannusyhtiön eduksi katsottiin se, että bändi reklamoi 80-luvulla tehdystä sopimuksesta vasta vuonna 2010.
Bändin keulahahmo Pauli Hanhiniemi toteaa MTV.fille, että ilman mitään lisäyksiä monisyisten seikkojen käänteet voi lukea pitkästä hovioikeuden tuomiosta. Hanhiniemi kuitenkin kommentoi ”bändin passiivisuutta” eli sitä, että he reklamoivat aiheesta vasta myöhemmin.
– Siltä näyttää, että hovioikeuden mielestä vääryys saa jatkua, jos siihen ei kukaan puutu. Kiltteydestä sakotetaan, Hanhiniemi toteaa.
Hanhiniemi on kuitenkin tyytyväinen siihen, että hovioikeus määräsi kustannusyhtiön tekemään bändille tilitys lukuisista vuosien 2005–2011 kappaleista. Tilityksessä on ilmoitettava kunakin vuonna myytyjen kappaleiden lukumäärä, hinta, luovutetut vapaakappaleet, tiltyskauden lopussa jäljellä oleva painosmäärä, tapahtunut vuokraus sekä siitä kertyneet tulot.
– Saadaan me viimeinkin tilityksistä paperi käteen ja selvityksiä, Hanhiniemi toteaa.
Kustannusyhtiön omistajan, Bark Boat Music Oy:n Gugi Kokljuschkin toteaa MTV.fille olevansa hyvillä mielin hovioikeuden päätöksestä.
– Tuomio oli järkevä ja oikein perusteltu, olen tyytyväinen, Kokljuschkin summaa.
Hovin päätöksessä säilyi käräjäoikeuden tuomio siitä, että kappaleiden Aina vain ja Joutilas kohdalla sopimus puretaan.
Uusimmat
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
20:34
Veikkausliigan mestaruustaistelu ratkeaa päätöskierroksella – Ilves nousi sarjakärkeen
-
20:30
Tältä näyttää, kun tulvaa pakenee sata norsua, joista yksi oli sokea
-
20:13
Politico: Trump kieltäytyi auttamasta roihuavaa Kaliforniaa kunnes sai tietää, että häntä oli äänestetty siellä
-
Lataa lisää