Pauli Hanhiniemen Kolmas Nainen -yhtyeen ja Bark Boat Music Oy:n kiista kustannussopimuksista sai hovioikeuden päätöksen perjantaina.
Uransa alkupuolella Kolmas Nainen -yhtyeen jäsenet solmivat kappaleistaan kustannussopimuksen Gugi Kokljuschkinin omistaman Bark Boat Music Oy:n kanssa. Kolmas Nainen -yhtyeen muodostaneet Pauli Hanhiniemi, Sakari Pesola, Timo Kivikangas, Timo Löyvä, Raimo Valkama ja Pasi Kallioniemi halusivat purkaa kustannussopimuksen oikeusteitse. Riidan kohteina oli lukuisia bändin tunnettuja kappaleita.
Pitkään käsiteltyyn asiaan saatiin Helsingin hovioikeudessa tuomio perjantaina. Läheskään kaikki Kolmas Nainen -yhtyeen vaatimuksista eivät menneet läpi. Esimerkiksi sopimusten pätemättömyyttä ja purkamista koskevat vaatimukset hylättiin enemmälti. Bändi saa kuitenkin myös korvauksia, sillä hovioikeus katsoo, ettei Bark Boat ole täyttänyt tilityksiä koskevia sopimusvelvoitteitaan.
Hovin päätöksessä säilyi käräjäoikeuden tuomio siitä, että kappaleiden Aina vain ja Joutilas kohdalla sopimus puretaan. Kustannusyhtiön eduksi katsottiin kuitenkin se, että bändi reklamoi 80-luvulla tehdystä sopimuksesta vasta vuonna 2010. Kustannusyhtiön pitää kuitenkin 10 000 euron uhkasakon uhalla tehdä bändille tilitys lukuisista vuosien 2005–2011 kappaleista. Tilityksessä on ilmoitettava kunakin vuonna myytyjen kappaleiden lukumäärä, hinta, luovutetut vapaakappaleet, tiltyskauden lopussa jäljellä oleva painosmäärä, tapahtunut vuokraus sekä siitä kertyneet tulot.
Molemmat osapuolet joutuvat maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa.
Oikaisu, juttua muutettu 20.12.2013 klo 12.22: Jutussa puhuttiin aiemmin virheellisesti levy-yhtiöstä, ei kustannusyhtiöstä.
(MTV VIIHDE)
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää