Paris Hilton paljastaa vihdoin totuuden 12 vuoden takaisesta kohukuvasta: "En halunnut nöyryyttää häntä paparazzien edessä"

Paris Hilton kertoo "pyhä kolminaisuus" -kuvan vuodelta 2006 olleen äärimmäisen vaivaannuttava tilanne.

Vuosi saattaa olla 2018, mutta ihmiset eivät ole unohtaneet vuotta 2006, kun seurapiiritähdet Paris Hilton ja Lindsay Lohan sekä poptähti Britney Spears puhuttivat maailmaa kuuluisalla yhteiskuvallaan.

Kuluneen vuoden aikana Hilton on julkisesti mollannut Lohania useaan otteeseen. Nyt hotelliperijätär jakoi totuuden 12 vuoden takaisesta ikonisesta valokuvasta, joka tunnetaan nimellä "The Holy Trinity" (suom. pyhä kolminaisuus). Hilton on jakanut kuvan taannoin myös omalla Twitter-tilillään.

Hiltonin mukaan kuvan hetki oli tosiasiassa painajaismainen, sillä Lohanin ei ollut koskaan tarkoitus olla Hiltonin autossa. 

– Britney ja minä menimme ulos. Lohan oli todellakin juhlakuokkija. Olimme kaikki Beverly Hills Hotelilla jatkoilla ja minä ja Britney halusimme lähteä kotiin. Sitten Lindsay alkoi jahtaamaan meitä ja tunki itsensä autoon, Hilton muistelee hiljattain antamassaan haastattelussa.

– Ja se oli kirjaimellisesti kaksipaikkainen SLR – tiedäthän, urheiluauto. Ja hän tunki itsensä sisään enkä halunnut nöyryyttää häntä paparazzien edessä käskemällä häntä poistumaan autostani. Joten olin vain, että "Ihan sama".

Hiltonin ja Lohanin ristiriitainen suhde nousee silloin tällöin otsikoihin, kun jompi kumpi osapuoli kommentoi toisen toimia ilkeään sävyyn. 

Lähde: W Magazine

Lue myös:

    Uusimmat