Pariisin olympialaisiin täysi panostus – Olympiakomitea pisti 4,2 miljoonan euron tukipaketin jakoon

Suomen Olympiakomitea jakaa kesälajien tehostamistukea kesäolympiavuodelle 2024 kaikkiaan yli viisi miljoonaa euroa.

Kesälajien poikkeuksellisesti kolmivuotinen olympiadi Tokiosta 2021 lähtien huipentuu ensi vuonna Pariisissa, jossa järjestetään olympialaiset 26. heinäkuuta–11. elokuuta ja paralympialaiset 28. elokuuta–8. syyskuuta.

Menestysnäkymä Pariisiin on ollut merkittävin tukiperuste, kun Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on päättänyt huippu-urheilun tehostamistuista ensi vuoden kesälajeille.

– Meillä on kesäolympialajeissa viisi urheilijaa, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa maailman huipulla, viidestä kymmeneen urheilijaa, jotka ovat iskuetäisyydellä mitalitasolle ja vielä parikymmentä muuta urheilijaa, jotka ovat osoittaneet yltävänsä huipulle tai sen välittömään tuntumaan parhaana päivänään, OK:n huippu-urheiluyksikön laji- ja kisaohjelmaa johtava Leena Paavolainen taustoittaa.

Hän toimii ensi kesänä Pariisissa myös olympiajoukkueen johtajana.

Kaikkiaan huippu-urheilun tehostamistukia jaettiin tarkalleen 4 223 000 euroa. Lisäksi tehdyt tukipäätökset ohjaavat asiantuntijuuden tukea lajien huippu-urheilutoimintaan noin miljoonan euron edestä, joten tuki lajeille kohoaa yli viiden miljoonan euron arvoiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat