Päreensä täysin polttaneelta Max Verstappenilta ala-arvoista kielenkäyttöä

Max Verstappen oli Brasilian GP:n jälkeen raivoissaan, kun kierroksen jäljessä ollut Esteban Ocon kolaroi hänet radalta ja vei häneltä varmalta näyttäneen voiton. Verstappen tuuppi Oconia kisan jälkeen ja haukkui tätä ”pussy” -sanalla, jonka voi suomeksi kääntää vaikkapa sanalla ”neiti”.

Ocon ei tuuppinut Verstappenia takaisin. Hän ilmoitti, että Verstappen loukkasi hänen koskemattomuuttaan ja toivoi Verstappenille sanktioita väkivaltaisesta käytöksestä.

– Ei minulla ole paljoakaan kommentoitavaa tästä, paitsi että hän oli ”neiti”, vastasi Verstappen Autosportille kysymykseen, mitä tuuppimistilanteessa tapahtui.

Verstappen nimitteli Oconia myös idiootiksi. Heti kisan jälkeen hän viestitti radiossa toivovansa, ettei Ocon tule varikolla vastaan, koska saattaisi motata tätä.

Verstappenin mukaan Oconin on turha selitellä. Tuomaristohan antoi Oconille kisassa kymmenen sekunnin varikkopysähdysrangaistuksen.

– Luulen, että rangaistus kertoo kaiken. Jos tuomaristo antaa hänelle rangaistuksen, tiedetään silloin, kuka toimi tilanteessa väärin.


Verstappen painotti, ettei olisi voinut välttää törmäystä.

– Yhtäkkiä kierroksella ohitettava yrittää ajaa sinua vastaan kilpaa ja ottaa typerän riskin kääntäessään sisäpuolelle. Mitä voin sellaisessa tehdä.

Verstappen arvioi, ettei lepy vähään aikaan.

 – Minun rangaistukseni oli, että menetin voiton, mutta toivottavasti 15 vuoden jälkeen voimme nauraa tälle.

Kansainvälinen Autoliitto FIA langetti Verstappenille väkivaltaisesta käytöksestä kaksi päivää yhdyskuntapalvelua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Verstappen joutuu tekemään palkatonta työtä FIA:n liikenneturvallisuuskampanjassa ajolisenssin menettämisen uhalla.



Lue myös:

    Uusimmat