Matti* kuvaa lapsuuttaan rankaksi, mutta ei halua muistella yksityiskohtia sen tarkemmin. Nyt viisikymppisenä, paljon elämää nähneenä, hän ymmärtää, että ilman lapsuuden kovia kokemuksia hän ei olisi saavuttanut sitä kaikkea, mitä hänellä nyt on. Lue pyhäinpäivän Tositarinastamme, minkälaisia hyytäviä tapahtumia Matti vakuuttaa kokeneensa.
– Olin ylivilkas lapsi, ja koska sen ajan kasvatusmetodit olivat, mitä olivat, minut yritettiin nujertaa keinolla, millä hyvänsä, Matti aloittaa.
Niinpä rasavillin pojanviikarin vanhemmat eivät keksineet muita keinoja poikansa kurissapitämiseksi kuin rajoittaa hänen menemisiään pitämällä hänet visusti kotona neljän seinän sisällä tai väsyttämällä hänet kotitilan maatöissä.
Kestääkseen elämän ilman leikkikavereita, pikku-Matti kehitti ympärilleen mielikuvitusmaailman, josta myöhemmin tuli täyttä totta.
Unta vai kummitusjuttuja?
– Olin noin 10-vuotias, kun koin ensimmäistä kertaa niin sanottuja paranormaaleja ilmiöitä, Matti kertoo.
Tässä vaiheessa joku varmasti ajattelee Matti puhuvan höpöjä tai luulevan näkemiänsä unia todeksi, ja toinen saattaa ajatella hänen kertovan kummitusjuttuja. Oli miten oli, Matti itse seisoo tukevasti sanojensa takana ja jatkaa:
– Ensimmäinen kokemukseni oli, kun olin nukkumassa, kuten öisin on tapana, ja heräsin kesken unieni. Huoneessani, sänkyni vieressä oli pöytä, jolle olin levittänyt kaikenlaista pientä roinaa, sillä olin askarrellut jotakin. Kun liikutin jalkaani sängyssä, pöytä liikkui samalla. Pelästyin tietenkin, mutta kokeilin uudestaan, ja pöytä liikkui taas. Vasta tämän jälkeen tiesin, etten kuvitellut, ja juoksin kauhuissani ulos huoneesta, hän muistelee.
Matti kertoo kokeneensa vastaavanlaisia asioita hyvinkin usein ollessaan siinä 10–15 vuoden ikäinen. Hän uskoo kokemansa tapahtuneen jossakin rinnakkaisessa todellisuudessa, sellaisessa, jonka olemassaolosta useimmilla meistä ei ole mitään käsitystä.
