Ateenan paralympialaisissa Marjaana Väre voitti keihäänheiton kultaa naisten F42-luokan ME-tuloksella 28,79. Jatko näyttää vieläkin paremmalta, sillä noin kuukausi ennen paralympialaisia Väre sai uuden jalkaproteesin.
-Se on juoksijoiden käyttämää hiilikuitukaarimallia, joka mahdollistaa kimmoisan juoksemisen, Väre kertoo.
Tähän asti Väre on ottanut vauhtia konkkaamalla, mutta jatkossa hän aikoo uuden proteesinsa kanssa juosta vauhtia. -Näihin kisoihin en vielä ehtinyt opetella uutta tyyliä. Tämä on satsaus tulevaisuuteen, Väre kertoo.
Satsaus todellakin, sillä Väreen uusi proteesi maksaa noin 10000 euroa. Pelkkä hiilikuitukaari kustantaa kolmesta viiteen tuhanteen euroon. Mutta valittaminen ei auta, jos aikoo pysyä mukana liikuntavammaisten urheilun kiristyvässä kilpailussa.
-Kyllä tämä on kovaa välineurheilua kaikissa lajeissa, joissa käytetään jotain apuvälineitä. Ilman huippuluokan välineitä ei pärjää, Väre sanoo.
Puusta hiilikuituun
Kun Marjaana Väre sai ensimmäisen jalkaproteesinsa 23 vuotta sitten, sen sääri oli puuta. Nykyään proteesit ovat hiilikuitua ja puisia proteeseja löytyy Suomesta melkeinpä vain sotainvalidien käytöstä. -Välineiden kehitys on ollut huimaa. Joka vuosi tulee jotain uutta, Marjaana Väre sanoo.
Uutuudet tulevat ensimmäiseksi juuri urheilukäyttöön ja leviävät sieltä arkivälineisiin. Hämmästyttävä määrä paralympialaisten välineistä ei kuitenkaan ole proteesien kaltaisia tehdastuotteita, vaan urheilijoiden omatekoisia viritelmiä.
Ratakelaajien kilpatuolit valmistetaan mittojen mukaan tilaustyönä, mutta tuoleissa ei ole kilpailijoiden välillä suuria eroja. Mutta vilkaisu kelaajien käsiin paljastaa jo eroja. Useimpien kelaajien käsissä on runsaan sadan euron hintaiset pehmustetut nahkahanskat, mutta osa kelaajista on muokannut hanskoja mieleisikseen esimerkiksi ilmastointiteipin avulla.
-Itse käytän näitä Yhdysvalloista hankittuja hanskoja ihan tällaisinaan, mutta todella monet tekevät niihin omia virityksiään, 200 metrin ratakelauksen voittanut Leo-Pekka Tähti selvittää.