Paperiliiton sopimusvääntö jatkuu neuvottelupöydässä – ratkaisua haetaan mahdollisimman nopealla aikataululla

Paperiliitto ja metsäteollisuus takaisin neuvottelupöytään 1:56

Karheasti edennyt paperin sopimusvääntö on jatkumassa neuvottelupöydässä. Neuvottelut keskiviikkona katkaissut Paperiliitto kertoi perjantaina olevansa valmis palaamaan neuvottelupöytään.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala sanoi, että Metsäteollisuuden keskiviikkona esittämän sopimusesityksen olivat tehneet Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset keskenään.

–  Sellaiseen pöytään, missä mekin olemme mukana neuvottelemassa, ollaan valmiita palamaan, Vanhala sanoi STT:lle.

Paperiliiton perjantaina koolla ollut hallitus ei päättänyt uusista työtaistelutoimista, mutta valtuudet niiden aloittamiseen on edelleen liiton työehtosopimusneuvottelukunnalla. Ylityökielto paperiteollisuuden työpaikoilla jatkuu.

Vanhalan mukaan hallituksen kokouksessa keskusteltiin työtaistelun laajentamisesta jopa lakkoon.

–  Yhteistuumin päädyttiin sitten siihen, että pyritään neuvottelemaan ratkaisua tähän ja mahdollisimman nopealla aikataululla, Vanhala sanoi.

"On hyvä, että Paperiliitto palaa nyt neuvottelupöytään"

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen sanoi, että heidän on vielä perjantaina tarkoitus sopia Paperiliiton kanssa neuvottelujen jatkoaikataulusta.

Metsäteollisuus on ollut koko ajan sitä mieltä, että neuvotteluja pitää jatkaa.

–  On hyvä, että Paperiliitto palaa nyt neuvottelupöytään, ja tietysti me toivomme, että asia saadaan neuvottelemalla ratkaistua mahdollisimman nopeassa aikataulussa, Pärssinen sanoi STT:lle.

Keskiviikkona Paperiliitto ilmoitti Metsäteollisuudelle katkaisevansa neuvottelut paperiteollisuuden työehtosopimuksesta.

Metsäteollisuus tuli keskiviikkona ennen Paperiliiton ilmoitusta julkisuuteen sopimusesityksellään. Ensisijaisena tarjottu vaihtoehto olisi ollut voimassa 26 kuukautta, ja siihen sisältyvän palkankorotuksen kustannusvaikutus olisi ollut noin 1,5 prosenttia ensi vuonna ja 1,5 prosenttia vuonna 2019.

Sopimus olisi mahdollistanut muun muassa sen, että ulkopuolisen työvoiman käytöstä olisi voitu sopia paikallisesti nykyistä selvästi laajemmin. Metsäteollisuuden mukaan esitykseen kuului myös, että seisokkikorvauksia kohtuullistettaisiin.

Metsäteollisuuden mukaan tämä varmistaisi sen, että myös sellaisia tehtaita, jotka ovat seisoneet korkeiden kustannusten vuoksi jouluna ja juhannuksena, voitaisiin pitää käynnissä silloin, kun tuotteille on kysyntää.

Vaihtoehtoisena esityksenä Metsäteollisuudella oli 14 kuukauden sopimus yhden prosentin palkankorotuksella ja ilman tekstimuutoksia.

Paperiliitto tyrmäsi Metsäteollisuuden esitykset. Pärssisen mukaan keskiviikkoiset esitykset ovat Metsäteollisuuden pohjana tulevissa neuvotteluissa. 

Lue myös:

    Uusimmat