Pankkitoiminnan tulopohja rapautuu – OP rakentaa viiden sairaalan ketjua Suomeen

Viiden sairaalan ketju Suomeen 1:50

Finanssiryhmä OP takoi jälleen ennätystuloksen. Heinä-syyskuussa tulos ennen veroja oli 306 miljoonaa euroa. Mutta pankki varautuu jo nyt aivan uudenlaiseen kilpailuun, kun esimerkiksi rahansiirtoja alkavat tulevaisuudessa tarjota muutkin yritykset kuin pankit.

– Kyllähän pankkitoiminta tulee kohtaamaan todella kovan ansainnan rapautumisen jollakin aikajänteellä, toteaa OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen.

Käytännössä uudet liiketoiminnot ovat sellaisia, joita voi luontevasti yhdistää OP-ryhmän toimintaan. Pisimmälle on edennyt Pohjola Sairaala, joka laajentaa toimintaansa eri puolille Suomea.

– Muutama vuosi sitten, vuonna 2013, lähdimme liikkeelle ihan puhtaasti ortopedisenä omasairaalana vahinkovakuutuksen kyljessä, kertoo OP:n vahinkovakuutusten liiketoimintajohtaja Olli Lehtilä.

Sairaalat useisiin kaupunkeihin

Tampereella toiminta käynnistyi elokuussa, Oulu avataan näillä näkyminen keväällä, Kuopio ensi syksynä ja Turku runsaan vuoden kuluttua keväällä 2018.

Valtakunnallinen ketju on siis hyvässä iskussa, jos ja kun sotesta saadaan aikanaan joku ratkaisu.

– Me olemme päättäneet laajentua terveyteen ja hyvinvointiin ja uskomme vahvasti siihen, että vakuutusrahoitteinen terveydenhoito tulee aivan varmasti kasvamaan tässä maassa, tapahtuupa sotessa mitä tahansa.

Soteen ei Lehtilän mukaan ole erityisesti valmistauduttu, mutta siihen liittyvä valinnanvapaus kiinnostaa.

– Se mitä sotessa tapahtuu, jää nähtäväksi mutta me seuramme sitä herkällä korvalla ja katsomme tarkoittaako se meille jotain vai ei.

Nyt suurin osa Pohjola Sairaalan asiakkaista on ihmisiä, joilla on joku OP-ryhmän vakuutus, joko vapaaehtoinen tai lakisääteinen.

Lue myös:

    Uusimmat