Palvelualojen työnantajien toimitusjohtaja Tuomas Aarto varoittaa Postin työntekijäpuolta oman oksan sahaamisesta

Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto peräänkuuluttaa neuvotteluteitse löytyvän ratkaisun tärkeyttä työehtosopimuskiistassa. Aarton mielestä mahdolliset lakot vaikuttaisivat toteutuessaan negatiivisesti myös työntekijöihin.

Palvelualojen työnantajat Palta ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ovat käyneet neuvotteluja Postin työehtosopimuksesta. PAU on uhannut, että Posti menee lakkoon 11. marraskuuta.

Työnantajapuolen eli Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoo, että taustalla on Postin historian suurin murros ja että neuvotteluissa on pohjimmiltaan kyse työehdoista.

– Vanha tuttu peruspostitoiminta on hiipumassa ja Postin pitää luoda nahkansa. Sen pitää hakea uutta kasvua ja uutta liiketoimintaa. Siihen liittyy myös kysymys työehdoista, Aarto sanoo.

Aarton mukaan neuvotteluissa haetaan ratkaisuja, joilla turvattaisiin mahdollisimman paljon vanhoja työpaikkoja ja luotaisiin myös uusia.

– Postin ongelmat eivät ratkea millään muulla tavalla kuin sillä, että neuvotteluteitse löydetään ratkaisut ongelmiin, Aarto sanoo.

Lakoilla negatiivisia vaikutuksia työntekijöihin

Hänen mukaansa mahdolliset lakot vaikuttaisivat toteutuessaan negatiivisesti myös työntekijöihin.

– Siinä mielessä tässä kyllä sahataan pahasti omaa oksaa, jos lakkoihin ryhdytään.

Postin lakonuhan yhteydessä on puhuttu myös tukilakoista. Aarton mukaan tukilakot olisivat harmillinen takaisku neuvottelujen kannalta.

– Toivon, että Postin tapauksessa suurimmat tukilakkointoilut jäisivät taka-alalle ja annettaisiin neuvotteluosapuolten tehdä työnsä.

Neuvottelurauha on toistaiseksi säilynyt myös hallituksen suunnalta, vaikka kuohuntaa on ollut.

– Varsinkin valtionyhtiöiden tapauksissa on aika tavanomaista, että ammattiliitto pyrkii hyödyntämään poliittista reittiä. On erittäin tärkeää, että tässä annetaan neuvotteluosapuolille työrauha, jotta löydetään ratkaisut Postin konkreettisiin ongelmiin, Aarto sanoo ja jatkaa:

– Millään poliittisella ratkaisulla Postin ongelmat eivät mihinkään häviä.

Lue myös:

    Uusimmat