Paloittelumurhaaja ja kannibalismista syytetty kärähti törkeästä rattijuopumuksesta Tampereella

Murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu ja toissavuonna ehdonalaiseen vapauteen päästetty Janne Petteri Hyvönen syyllistyi törkeään rattijuopumukseen. Tapausta puitiin Turun hovioikeudessa.

Hyvönen on murhannut miehen vuonna 2002. Hän paloitteli ruumiin Gladiaattorit-ohjelmasta tunnetuksi tulleen Virpi Buttin kanssa, jonka johdosta hän syyllistyi hautarauhan rikkomiseen.

Vuotta myöhemmin hän syyllistyi jälleen hautarauhan rikkomiseen piilottaessaan Buttin surmaamaa henkilöä vuonna 2003. Tässä yhteydessä Hyvönen syyllistyi lisäksi rikoksentekijän suojelemiseen.

Tapauksiin liittyi poikkeuksellisia väitteitä, sillä miehen syytettiin muun muassa syöneen uhria paistettuaan tämän reittä uunissa.

Ajoi humalassa vain puoli vuotta vankilasta pääsyn jälkeen

Hyvönen kärähti törkeästä rattijuopumuksesta syyskuussa 2019 eli vain puoli vuotta ehdonalaiseen pääsystä. Miehen puhalluksessa tulos oli 0,66 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, mikä ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan. Käräjäoikeus oli tuominnut Hyvösen 50 päivän ehdolliseen vankeustuomioon, jonka lisäksi hänet määrättiin maksamaan 35 päiväsakon, eli hänen tuloillaan 210 euron rangaistus.

Syyttäjä kuitenkin valitti tuomiosta, vaatien tuomiota ehdottomana Hyvösen vakavan rikostaustan vuoksi. Hovioikeus katsoi samoin, ja miehen tuomio muutettiin ehdottomaksi. Koska tuomiosta tuli ehdoton, ei häntä tuomittu käräjäoikeuden määräämiin päiväsakkoihin.

MTV Uutiset 9.9.2003: Syyttäjä vaati paloittelusurmaajille elinkautisia 1:44
Hyvöselle ja Buttille vaadittiin elinkautista vankeusrangaistusta. Ensimmäisen henkirikoksen uhrin jäänteistä etsittiin kaatopaikalla, jonne ne päätyivät jätteiden mukana.

MTV Uutiset 9.6.2004: Virpi Butt tuomittiin elinkautiseen 0:24

Lue myös:

    Uusimmat