Palkansaajien uudelle keskusjärjestölle jopa vuosien aikalisä

Uusi palkansaajien keskusjärjestö vastatuulessa 2:15

Uusi suuri palkansaajien keskusjärjestö on nyt vastatuulessa, myöntää Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Aalto itse toivoisi hankkeen toteutuvan nopeasti, mutta väläyttää jopa vuosien aikalisää.

– Saattaa tietysti olla ihan hyvä, että katsotaan, että onko myöhemmin tulevaisuudessa paluuta isompaan järjestelmään vai ei. Tämä on tietysti tällaista spekulaatiota, kun ei vielä tiedetä miten kaikki ammattiliitot tähän hankkeeseen suhtautuvat, jatkaa Riku Aalto.

Pääosin SAK:laisten ja STTK:laisten liittojen valmisteleman uuden palkansaajien keskusjärjestön kohtalo selvinnee kesäkuun alussa, kun kaikkien valmistelussa mukana olevien liittojen kanta on selvillä.

Superin kanta toukokuun lopulla

Esimerkiksi suuri STTK:lainen lähi- ja perushoitajaliitto Super päättää kannastaan vasta aivan toukokuun lopulla.

– Meillä on edustajisto 27. toukokuuta. Olemme päättäneet, että katsomme tämän suunnitteluvaiheen loppuun. Kanta on vielä auki. Nyt katsotaan ensin tämä sote-uudistus. Se on vaikutuksiltaan massiivinen meidän lähi- ja perushoitajajäsenistölle. Pitää katsoa, että mikä keskusjärjestö on meidän meidän jäsenistölle kaikkein paras, arvioi Superin puheenjohtaja Silja Paavola.

Superin kanta saattaa olla ratkaiseva uuden keskusjärjestön synnylle. STTK:n muut suuret julkisen alan liitot, Pardia ja Tehy ovat irrottautuneet hankkeesta. Sen sijaan yksityisen alan työntekijöitä edustava ammattiliitto Pro tukee uuden keskusjärjestön syntyä.

Sen sijaan SAK:n liitoissa uudella suurella palkansaajien keskusjärjestöllä on vankka kannatus.

Lue myös:

    Uusimmat