SAK ei peru mielenosoitusta, opettajat valmiudessa jo lakkoihinkin
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on poikkeuksellisesti valmiudessa järeisiinkin painostustoimiin.
OAJ ei hyväksy, että valtakunnansovittelijan rajat säädettäisiin lailla, koska se tekisi instituutiosta sille jatkossa turhan ja vaikuttaisi merkittävällä tavalla erityisesti julkisen sektorin palkansaajien ansiokehitykseen.
OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto ei vielä ennakoi, pitääkö vanhempien alkaa valmistautua lasten kotiin jäämiseen. Hän kuitenkin huomauttaa järjestön hallituksen saaneen jo valtuustolta mandaatin kaikkiin tarvittaviin toimiin.
OAJ:n hallitus on koolla keskiviikkona.
– Jos jotain toimia teemme, pitää niillä olla myös vaikuttavuutta ja tuloksia.
Murto katsoo, että työmarkkinaosapuolten palaaminen samaan neuvottelupöytään vaikuttaa aika toivottomalta, vaikka hän sitä toivookin.
Toisin kuin SAK, haluaa OAJ pitää työelämän muutoksia koskevat kynnyskysymyksensä erillään työmarkkinamallia koskevista neuvotteluista.
– Emme me voi tehdä kompromissia, jolla kuitattaisiin vientivetoinen työmarkkinamalli sillä, että saisimme joitakin muita työelämäheikennyksiä pois pöydältä. Se ei meille käy.
Myös hoitajajärjestö Tehy päätti tiistaina kutsua järjestön valtuuston ylimääräiseen kokoukseen ensi maanantaina. Valtuusto saa selvityksen tilanteesta ja päättää jatkotoimista.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta puolestaan sanoi, ettei helmikuun alkuun suunniteltua SAK:n ja STTK:n isoa mielenosoitusta peruta työministeri Arto Satosen (kok.) tiistaisen palaverin perusteella, sillä se ei muuttanut mitään.
Hän sanoo SAK:n hallinnon pohtivan mahdollisuutta palata kaksikantaiseen neuvotteluun, mutta reunaehdot ovat yhä olemassa.
Palta kannattaa, KT ei
Palvelualojen työnantajien Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto pitää mallin lakiin viemistä oikeana ratkaisuna.
– Lähihistoria on osoittanut, että vientivetoinen työmarkkinamalli tarvitsee tuekseen hallitusohjelmakirjauksen kaltaista määräystä eli lakia.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT puolestaan haluaisi jatkaa neuvotteluita.
– Sovittelujärjestelmän kykyä sovitella ja ratkoa työmarkkinakriisejä ei pitäisi rajoittaa siten kuin lakisääteisessä mallissa aiotaan tehdä, KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen sanoi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää