Mainos

Palestiinasta tuli Unescon täysjäsen - USA vetää rahoituksensa

YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on hyväksynyt täysjäsenekseen Palestiinan. Järjestön yleiskokouksessa 107 maata äänesti jäsenyyden puolesta ja 14 vastaan. 52 maata pidättäytyi äänestyksestä.

Palestiinalaishallinnon jäsenyyttä vastustivat muun muassa Yhdysvallat, Israel ja Saksa. Ranska, Venäjä ja Kiina kuuluivat tukijoiden joukkoon. Britannia pidättäytyi äänestyksestä.

Unescon yleiskokous on koolla Pariisissa. Palestiina on järjestön 195. jäsen.

USA sulki rahahanat vastalauseena

Palestiinan jäsenyys Unescossa merkitsee sitä, että järjestö menettää Yhdysvaltain rahoitusosuuden. 1990-luvulla säädetyn lain mukaan Israelin vankka tukija Yhdysvallat ei rahoita YK:n järjestöä, joka hyväksyy Palestiinan jäsenekseen. Yhdysvaltojen osuus Unescon budjetista on 22 prosenttia.

Palestiinalaishallinto pyrkii myös emojärjestö YK:n jäseneksi, mutta Yhdysvallat aikoo estää jäsenyyden veto-oikeudellaan.

Suomi soisi jäsenyyden, mutta korostaa Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluiden merkitystä.

- Palestiinalaisten aseman vahvistaminen YK:ssa, vaikka se on perusteltua, ei suinkaan korvaa rauhanneuvotteluja ja rauhansopimusta, jota kautta varsinaisesti tämä kahden valtion malli voi toteutua, sanoo ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Katso Anne Sjöholmin juttu (Kymmenen uutiset 31.10.2011)

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.