Pakkopalautuksen Tokiosta välttänyt valkovenäläisjuoksija kertoo kuumottavista hetkistä lentokoneessa Venäjän yllä – turvamiehillä äärimmäiset keinot suojelussa

Valkovenäläinen Krystsyna Tsimanouskaja nousi suuren yleisön tietoisuuteen Tokion olympialaisissa, kun hänet yritettiin palauttaa pakolla kotimaahansa. Tokion lentoasemalta alkoi tapahtumien ketju, joka vei juoksijan lopulta mittavien turvatoimien keskelle Puolaan.

Tsimanouskaja juoksi Tokiossa 100 metrin alkuerissä ajan 11.47 ja karsiutui jatkosta. 200 metrille hän ei enää päässyt mukaan, sillä Valko-Venäjän joukkueen valmennus pyrki lähettämään valmentajien valintoja julkisesti kritisoineen juoksijan kotimaahan. Tsimanouskaja oli yllättäen nimetty maan 4x400 metrin viestijoukkueeseen – matkalle, jota hän ollut juossut – muiden juoksijoiden dopingepäselvyyksien takia. Instagramissa esitetty kritiikki valmennusta kohtaan oli liikaa, ja Tsimanouskajaa lähdettiin viemään lentoasemalle.

Tokion lentoasemalla viranomaisille hädästään kertonut Tsimanouskaja pääsi poliisin suojelukseen ja sai lopulta viisumin Puolaan, johon on nyt asettunut asumaan. Tsimanouskaja kertoo venäläisen RBK TV -kanavan haastattelussa, että haluaisi jatkossa edustaa uutta kotimaataan myös kilpailuissa.

– Yritämme vaihtaa edustusoikeuteni niin, että voin jatkossa urheilla Puolan maajoukkueessa, Tsimanouskaja sanoi haastattelussa Inside the Game -sivuston mukaan.

– Normaalisti edustusoikeuden vaihdossa on kolmen vuoden karanteeni, mutta toivomme, että sitä lyhennetään minun kohdallani, koska tilanne on melko sekava.

Tsimanouskaja sanoo, ettei aluksi suunnitellut edustavansa Puolaa, mutta tilanteen muututtua hän on pakotettu tekemään sen.

– Olen päättänyt pysyä Puolassa ja edustaa Puolaa.

Pako Tokiosta

Lähtö Tokiosta ei ollut aivan yksinkertainen. Tsimanouskajan tapaus sai osakseen valtavaa mediahuomiota, ja toimittajat päivystivät Puolan suurlähetystön edustalla saadakseen tietoa juoksijan liikkeistä.

Lopulta hänen oli määrä lentää Tokiosta Varsovaan, mutta puolalaiset lähetystövirkailijat ohjasivat hänet viime hetkellä toiseen, Wieniin lähtevään koneeseen. Financial Timesin mukaan näin pyrittiin harhauttamaan toimittajia ja mahdollisia vihamielisiä yrityksiä puuttua matkaan.

Tsimanouskaja kertoo kuumottavasta lentomatkastaan lehdelle. Toukokuussa Valko-Venäjä oli pakottanut Liettuan Vilnaan matkalla olleen lentokoneen laskeutumaan pidättääkseen lennolla ollleen oppositiojohtajan.

– Kun lensimme Venäjän yläpuolella virkailijat tuijottivat jatkuvasti karttaa ja varmistivat lentäjiltä, ettei kukaan yrittänyt pakottaa lentoa muuttamaan reittiään. Kun pääsimme pois Venäjän ilmatilasta he huokaisivat helpotuksesta ja hymyilivät.

Elämä Puolassa on vähitellen asettunut uomiinsa, vaikka täysin normaalia se ei uudessa kotimaassa ole. Tsimanouskajan mies lähti Valko-Venäjältä välittömästi, kun hänen vaimoaan oltiin pakottamassa kotimaahansa. Mies pakkasi 30 minuutissa tavaransa ja ajoi Ukrainaan. Nyt pari asuu yhdessä Puolassa.

Financial Timesin haastattelussa paljastuu, että turvatoimet Tsimanouskajan ympärillä on viritetty äärimmilleen. Hän muun muassa kieltäytyy haastattelun aikana syömästä tai juomasta mitään. Kysyttäessä haluaisiko Tsimanouskaja katsoa ruokalistaa, vastaus on tiukka

– Ei. En voi.

Riskiä myrkytyksestä ei haluta ottaa. "Hän ei saa juoda edes pullotettua vettä, jos turvamiehet eivät ole tarkastaneet sitä", jutussa kerrotaan.

Kaikesta huolimatta Tsimanouskaja on aloittanut jälleen harjoittelun. Harjoittelupaikkaansa hän ei haastattelussa voi turvallisuussyistä paljastaa. Turvamiesten saattelemana liikkuva juoksija sanoo kuitenkin tuntevansa olonsa turvalliseksi Puolassa.

– Olemme todella kiitollisia Puolalle vieraanvaraisuudesta ja suojelusta.

Lue myös:

    Uusimmat