Pakkasessa pyjamassa leikkinyt 4-vuotias kiinnitti ohikulkijan huomion – äiti löytyi kuolleena

Pienen Emily-tytön kohtalo on puhuttanut Yhdysvalloissa, jossa hytistään ennätyskylmässä säässä. 

4-vuotias tyttö löydettiin Utahista Ogdenin kaupungista, jossa vain My Little Pony -pyjamaan pukeutunut pieni tyttö kiinnitti ohikulkijan huomion. Hän kulki alueen leikkipuistossa yksin ja laahasi jalkojaan lumessa. 

Tytön huomannut Marcus King kertoo Fox Newsille vieneensä tytön läheiseen rakennukseen suojaan ja yrittäneensä kolmen tunnin ajan selvittää tytön asuinpaikkaa.

Lopulta tyttö oli itse johtanut viranomaiset rakennukseen, jossa oli ovi auki. 

– Matkalla tyttö kertoi, että äiti ei ollut reagoinut ja että hän oli nukahtanut lattialle, Marcus King kertoi uutiskanavalle. 

Äiti löytyi asunnosta kuolleena. Poliisin arvion mukaan hän oli kuollut noin vuorokautta aiemmin.

Siitä, milloin Emily-tyttö poistui asunnosta, ei ole vielä tietoa. 

– Tämä ei ole hyvää aluetta Ogdenissa, täällä on paljon kummallista porukkaa. Olen todella iloinen, että huomasin pienen tytön ennen kuin joku muu olisi napannut hänet, King sanoo.

Tragedia tapahtui viime viikolla. Pakkanen on koetellut suurta osaa Pohjois-Amerikasta. Arktinen kylmyys vaikuttaa Yhdysvaltojen säähän maan luoteiskulmasta aina Texasiin saakka.

Pakkasvaroituksia on annettu suureen osaan Kalliovuorten itäpuolisesta Yhdysvalloista. Jopa subtrooppiseen vyöhykkeeseen kuuluvassa etelässä saattaa lämpötila laskea pakkaselle.

Kylmä sää jatkuu myös lähipäivinä. Yhdysvaltain ilmatieteen laitos arvioi, että seuraavan vuorokauden aikana saatetaan rikkoa jopa parikymmentä uutta pakkasennätystä.

Lue myös:

    Uusimmat