Pakistanin joukkoraiskauksesta odotetaan tuomiota

Pakistanilaisen oikeusistuimen odotetaan antavan tänään päätöksensä kohua herättäneessä joukkoraiskausjutussa.

Neljää miestä syytetään 30-vuotiaan naisen raiskaamisesta heimoneuvoston määräyksestä Meerawalin kylässä Punjabissa, ja kymmentä luvan antamisesta raiskaukseen. Kaikkia 14 miestä saattaa odottaa kuolemantuomio.

Tapaus on kuohuttanut mieliä Pakistanissa siinä määrin, että oikeutta on käyty suljettujen ovien takana erityistuomioistuimessa Dera Ghazi Khanissa. Poliisit ovat vartioineet oikeustaloa, ja turvatoimia on kiristetty myös Meerawalin kylässä.

Syyttäjä sanoi odottavansa luottavaisena tuomiota, mutta puolustusasianajaja uskoi useimpien miesten pääsevän vapaaksi.

30-vuotiaan Mukratan Main mukaan hänet raiskattiin useita kertoja sen jälkeen, kun hän oli pyytänyt Meerawalin heimoneuvostoa selvittämään hänen perheensä ja varakkaan Mastoin suvun välisen riidan. Main mukaan Mastoin suvun miehet sieppasivat hänen pikkuveljensä Abdul Shakoorin ja raiskasivat hänet.

Mastoin suku syytti Shakooria yhden naisensa raiskauksesta. Heimoneuvosto päätti, että Shakoorin pitää mennä naimisiin sen Mastoin suvun naisen kanssa, jonka raiskauksesta häntä epäiltiin, ja Mai puolestaan naitetaan Mastoin suvun miehelle. Syyttäjän mukaan Mai kieltäytyi noudattamasta päätöstä, minkä jälkeen neljä Mastoin suvun miestä raiskasi hänet heimoneuvoston luvalla.

Puolustuksen mukaan syyte ei ole pätevä, koska Mai oli teknisesti ottaen naimisissa yhden raiskaajansa kanssa tapahtumahetkellä.

Joukkoraiskaustapaukset ovat kuluvan kesän aikana olleet näkyvästi esillä Pakistanissa. Kesäkuussa tuli ilmi tapaus, jossa heimoneuvosto määräsi 18-vuotiaan tytön raiskattavaksi, koska tämän 11-vuotiaalla veljellä väitettiin olleen suhde ylempisäätyiseen 30-vuotiaaseen naiseen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat