Pitkään halveksitulle pajulle on Suomessa syntynyt muutamassa vuodessa markkinoita muutenkin kuin energianlähteenä. Ainakin parillakymmenellä tilalla Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Savossa viljellään ja kerätään erilaisia pajulajikkeita kasvavalle harrastajajoukolle sekä kukkakauppiaille.
Porilainen floristi ja kouluttaja Seija Viitanen uskoo, että tämä on vasta alkua. Suomalaiset haluavat koteihinsa ja pihoihinsa mieluummin luonnonmateriaaleja kuin muovia. Samaan aikaan he ovat löytämässä vanhoja käsityötaitoja. -Pajupunonta unohdettiin 1950-luvun jälkeen. Tiettävästi vain parissa pohjalaisperheessä on taito siirtynyt isältä pojalle.
Oppia Euroopasta, rahoitusta EU:lta
PajutyöCopyright MTV Oy 2001
Pajun uuden tulemisen Seija Viitanen ajoittaa 1990-luvun loppuun, jolloin Pohjois-Savon ammattiopisto ryhtyi kokeilemaan koristepajun viljelyä Muuruvedellä.
Nyt ovat suomalaiset käyneet ihmettelemässä Saksan, Ranskan ja Belgian mittavia pajuviljelmiä, joilla koneet hoitavat keruuta, kuivatusta ja varastointia. Tavaraa lähtee eri puolille maailmaa isoina tukkuerinä varsinkin Belgiasta.
Myös Puolassa pajutyöt ovat elävää perinnettä. Siellä valmistettuja koreja myydään yleisesti Suomen toreilla. Kuopion-Joensuun-suunnan pajuinnostus sai satakuntalaiset ja pohjalaiset perustamaan omia pajuhankkeita. Joihinkin on saatu EU-tukea 5b- ja Alma-ohjelmista.
Seija Viitanen opetti itse luonnonmateriaalien koristekäyttöä Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistossa, kunnes jäi viime syksynä avustamaan perheyrityksen tuoteideoinnissa ja koulutuksessa. Yhtiö järjestää Sunniemen pajutilalla Kokemäenjoen varressa ensimmäiset kurssit tänä kesänä. Tulijoita ilmeisesti on, sillä kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet kansalaisopistojen kursseille. Kysyntä on ollut kovaa varsinkin televisiossa esitetyn ohjelmasarjan jälkeen.
Elävän materiaalin työstäminen vaikeinta
pajukartioCopyright MTV Oy 2002/FCC
Seija Viitasen mielestä yksinkertaisimpia pajutöitä, kuten kukkatukia, pystyy tekemään ilman koulutustakin, kunhan saa käsiinsä taipuvia ja kestäviä pajulaatuja.
Esimerkiksi raita ei käy punontaan. Hopeapaju ja terijoensalavakaan eivät kestä askartelijan käsissä. Sen sijaan yleisin lajimme kiiltopaju on keskinkertaisen sopiva, kunhan se leikataan talvella ja kuivataan kunnolla. -Eivät monimutkaisemmat työt ihan yhden lehtijutun perusteella synny, eikä meillä valitettavasti ole vielä alan suomenkielistä kirjallisuutta, toteaa Seija Viitanen. -Opetusta kannattaa lähteä hakemaan silloin, kun kädet alkavat raapia enimmäkseen päätä tai kun tulos ei ole toivottu. Samalla tulee laajemminkin tietoa materiaalin käyttäytymisestä.
Vaikeinta on työskentely elävällä pajumateriaalilla, mikä on säilynyt elävänä perinteenä Tanskassa. Siellä tehdään pihoihin ja mökeille pajuista kasvavia, vihreitä majoja, aitoja ja koristerakenteita.
Kasvavista pajunoksista syntyy vaikkapa penkille elävä katos. Lajikkeesta riippuen sitä on ohjattava leikaten tai sitten ei.
Riihimäen Pihamessujen alueelle Harri ja Seija Viitanen punoivat suurikokoisen kaupungin vaakunan. Kasvun myötä se saa kunnon liekit ja viljalyhteet.
Harri Viitanen on vastikään kokeillut, millaisia kaulakoruja syntyy kuoritusta pajusta ja hopeasta. Perheen tytär on puolestaan artesaaniopiskelijana yhdistänyt pajua perinteiseen paksuun villaan.
Pajua ei saa leikata jokamiehenoikeudella
Seija Viitanen korostaa, ettei kuka tahansa saa leikata pajua tienposkesta. Se ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaikka niin on totuttu Suomessa tekemään. Askartelumateriaalin hankkimiseen on pyydettävä maanomistajan lupa tai tavara on ostettava.
Joka tapauksessa on tunnettava luonnonmateriaalin käyttäytyminen. Paju vaatii noin vuoden kuivumisen. Sen jälkeen se ei enää kutistu eikä kasvata uusia versoja. Kotimaisen materiaalin varmistamiseksi Seija Viitasen perheen yritys rakentaa Satakuntaan pajutilojen verkostoa. Aloitusvaiheessa viime syksynä ketjuun kuului kahdeksan tilaa, nyt jo 20. Lisäksi pajunviljelijöitä löytyy Suomesta ainakin Vesannolta.
Seija Viitanen arvelee, että pajusta hankitaan vastedes sivutuloa sadoilla suomalaistiloilla. -Onhan se kyllä henkisesti raskas prosessi istuttaa pellolle pajua, kun on tottunut sitä vuosikymmenten ajan hävittämään ojistakin. Uskon viljeltyihin pajuihin, sillä tuloksena on pidempiä, suorempia ja punottavampia versoja sekä erilaisia runkovärejä.
Eroosiomattoja, koruja ja jätevedenpuhdistusta
pajunkissatCopyright Alma Media Oyj 2000, Copyright
Pajun mahdollisuudet eivät rajoitu elävään ja kuolleeseen askartelumateriaaliin. Pajunkissallisia oksia on opittu kuivaamaan niin, että ne kestävät maljakossa kukkien joukossa ilman kukintaa ja hankalaa siitepölyä. Pajunkissoja saa vaikka joulutulppaanien joukkoon.
-Nyt niitä tuodaan paljon ja hyvällä hinnalla Hollannista, mutta voisimmehan me suomalaiset tuottaa sen tavaran itsekin, arvelee Viitanen.
Keski-Euroopassa on pajumattoja alettu käyttää eroosion estämiseen esimerkiksi teiden luiskissa. Hintakilpailukykyä kohentaa se, että kutomiseen on kehitetty ainakin Belgiassa yksinkertainen laite.
Ulvilassa on jätevedenpuhdistamolle rakennettu kuusimetrinen torni pajunipuista. Pajun aineosaset puhdistavat ohi valuvaa likavettä.
-Samaa ominaisuutta käytettiin aikanaan nahan parkitsemisessa, muistuttaa Viitanen. Hän toteaa hyljeksityllä kasvilla olevan myös lääkinnällisiä ominaisuuksia kuoren salisyylipitoisuuden ansiosta.
Vähitellen ovat liikkeelle lähteneet myös kotimaiset tutkimuslaitokset, kuten Helsingin maa- ja metsätieteellinen Viikissä. Ensimmäisiä pajukoeviljelmiä on taas perustettu; edelliset lopetettiin viitisenkymmentä vuotta sitten. Käytännön viljelyn kannalta olisi hyvä tietää esimerkiksi se, millaisissa olosuhteissa mikin Suomen luonnon 30 pajulajista viihtyy ja mihin sitä voi käyttää.
Pajuasioissa Seija Viitanen haaveilee ajan pyöräyttämisestä sadan vuoden taakse. Silloin suomalaiset olivat kehittelyssä niin pitkällä, että kävivät hakemassa ulkomailta erilaisia lajeja viljeltäväksi.
