Painaako pimeä mielen matalaksi? Nujerra kaamosrasitus näillä ruoilla
Kaamosrasitusta voi hoitaa itse oikeanlaisella ruokavaliolla. Hyvinvointikouluttaja ja tietokirjailija Raija Kivimetsä antoi vinkkejä Studio55.fi-lähetyksessä.
– Nyt varsinkin kaamosaikaan tarvitaan sellaista ruokaa, jossa on tryptofaania, joka on tavallaan serotoniinin (mielihyvähormoni) esiaste. Tällaisia ruokia ovat esimerkiksi bataatit, pavut, kalkkuna ja lampaanmaitojuusto, Raija Kivimetsä kertoi lähetyksessä.
Lautaselle kannattaa valita pimeään vuodenaikaan myös esimerkiksi uunijuureksia, uunilohta, rasvaisia kaloja ja marjoja.
– Mustikka auttaa kaamoksessa ilman muuta. Pari desiä mustikoita päivässä laittaa vipinää aivojen verenkiertoon ja auttaa muistamaan ja keskittymään. Kannattaa ottaa käyttöön myös muita marjoja, kuten puolukka, karpalo ja lakka. Monille lakka on vähän sellainen juhlamarja, mutta itse asiassa lakka on oikein lääkinnällinen ja tekee hyvää suolistolle.
Aamun voi aloittaa Kivimetsän tapaan vaikka voikukkamunakkaalla.
– Kananmunassa on hyviä antioksidantteja, kseaksantiinia, luteiinia ja myöskin koliinia, joka tukee meidän aivotoimintaa. Voikukka taas on ihana villiyrtti, joka tukee maksaa, puhdistaa verta ja poistaa turvotusta, jota kaamoksessa tulee. Se on vitamiini- ja hivenainepommi, joka tukee myös suoliston toimintaa.
– Sipuli ja valkosipuli, joita yleensä myös laitan munakkaaseen, ovat myös oivallisia antioksidantteja ja hyvien suolistobakteerien ruokaa.
Kun esimerkiksi voikukkia on kerännyt ja kuivannut kesällä ja laittanut pakkaseen, niitä on talvella helppo lisätä munakkaisiin ja keittoihin.
– Näin kaamoksen aikaan nämä villiyrtit tekevät tosi hyvää. Samoin kuin esimerkiksi nokkonen, vuohenputki ja maitohorsmat. Ihan täydellistä.
Herkutteluhetkiin Kivimetsä suosittelee tummaa suklaata.
– Se on ihanaa ja oikein terapeuttista. Ja jos siinä on yli 70 prosenttia kaakaota, se tekee hyvää, sillä siinä on tryptofaania, joka taas saa serotoniinin määrän nousuun.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää