Päätoimittajan kommentti: Potkut eduskunnan turvallisuusjohtajalle – tyly, tarpeeton ja kaikille haitallinen päätös

Eduskunnan kansliatoimikunta antoi potkut turvallisuusjohtajalle, koska tämä oli luovuttanut tiedotusvälineiden käyttöön valvontakameravideoita. Muodolliset perusteet irtisanomiselle ovat ehkä olemassa, mutta ulospäin potkut näyttävät eduskunnan kannalta pahalta, kirjoittaa MTV Uutisten uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen.

Koko jupakka sai alkunsa tammikuun puolivälin tienoilla, kun julkisuuteen tuli tieto, että kansanedustajaa on pahoinpidelty Helsingin keskustassa.

Ilmeni, että kansanedustaja on entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk). Sipilän itsensä mukaan häntä oli lyöty nyrkillä, eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola luonnehti tapahtunutta tönäisyksi.

Tämän jälkeen MTV Uutiset sai pyynnöstään haltuunsa valvontakamerakuvat. Epäselvän videon perusteella tilanne näyttää enemmän voimakkaalta tönäisyltä kuin nyrkiniskuilta.

Niin tai näin, tilanne oli inhottava ja Sipilän kannalta epäilemättä hyvin uhkaava. Väkivaltaa käytettiin, ja hyökkääjän motiivi oli ilmeisesti poliittinen, mikä tekee tapauksesta vieläkin vakavamman. Epäilty pahoinpitely on tällä hetkellä syyteharkinnassa.

Video oli tarpeen julkistaa

Poliitikkoon kohdistunut väkivallanteko on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, ja on erittäin tärkeää, että Sipilä tuli asian kanssa julkisuuteen. Väkivallalle, poliittisesta puhumattakaan, on oltava nollatoleranssi.

Koska päällekarkauksen luonteesta syntyi Sipilän ja Savolan ristiriitaisten lausuntojen perusteella kysymyksiä, on yhtä lailla tärkeää, että video päätyi suuren yleisön nähtäville. Jokainen katsoja saattoi näin arvioida itse, mitä on tapahtunut. Tapauksen vakavuutta videon julkistaminen ei vähentänyt saati poistanut. Videon näyttämiselle oli julkinen intressi.

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola perusteli torstaina Savolan potkuja kahdella asialla: videoiden luovuttamisella (virkavelvollisuuksien vastainen menettely) ja asian salaamisella (luottamuksen menettäminen). 

Savola itse on katsonut, ettei luovuttamiselle ollut estettä, koska kamerat ovat julkisella paikalla ja taltioivat kuvaa julkiselta paikalta.

Jos vuodat, saat potkut

Kansliatoimikunta, johon kuuluu seitsemän kansanedustajaa ja jonka puheenjohtaja on eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk), epäilemättä löysi muodolliset perustelut Savolan irtisanomiseen. Päätöksellään toimikunta kuitenkin lähettää tylyjä terveisiä kahteen suuntaan.

Virkakunnan sisälle se on varoitus: jos vuodat, saat potkut. Tämä on erittäin tehokas keino tukkia virkamiesten suut. Sekö on tarkoituksena?

Tiedotusvälineille ja suurelle yleisölle kansliatoimikunnan viesti kuuluu: eduskunta mieluummin salaa kuin noudattaa avoimuutta. Eikö juuri tällainen ole omiaan rapauttamaan kansalaisten luottamusta instituutioihin?

Sen sijaan, että kansliatoimikunta olisi pyrkinyt löytämään tapauksesta Savolan kannalta lieventäviä asianhaaroja, se päätyi perustelemaan potkuja tämän korkealla asemalla ja sen myötä matalammalla irtisanomiskynnyksellä.

On vaikea nähdä, että videoiden julkistamisesta oli kellekään suurta vahinkoa. Eduskunnan arvovalta ei kärsinyt, kenenkään yksityisyyttä ei loukattu. Sipilä kyllä sai osakseen sosiaalisessa mediassa törkyä, mutta kukapa vallankäyttäjä siltä tänä päivänä voi välttyä.

Eduskunnan kansliatoimikunta ehkä ajatteli, että potkuilla palautetaan luottamus eduskunnan turvallisuusyksikköön. Muualle yhteiskuntaan päätös säteilee epäluottamusta. Yli 30-vuotisen virkauran tehneelle Savolalle viesti olisi varmasti mennyt perille varoituksella ja julkisilla nuhteilla.

Lue myös:

    Uusimmat