Eduskunnan turvallisuusjohtaja on irtisanottu – luovutti julkisuuteen Sipilään kohdistuneen hyökkäysvideon

Eduskunnan kansliatoimikunta on päättänyt tänään kokouksessaan irtisanoa turvallisuusjohtaja Jukka Savolan.

Irtisanomisen peruste on virkavelvollisuuksien vastainen menettely ja sen myötä luottamuksen menettäminen tehtävän hoitoon.

Savola luovutti julkisuuteen videon, jossa näkyy kansanedustaja Juha Sipilään (kesk.) kadulla kohdistunut hyökkäys.

MTV Uutiset tavoitti eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan kommentoimaan irtisanomista, joka johtui juuri kyseisen videon luovuttamisesta.

– Kyseessä oli valvontakameran kuvan luovuttaminen ja asian salaaminen, Paavola kertoo irtisanomisen syystä.

Jos kyseessä olisi ollut alempi viranhaltija, eduskunnan kansliatoimikunta ei välttämättä olisi päätynyt irtisanomiseen asti.

– Tässä on punnittu myös turvallisuusjohtajan asemaa eduskunnassa. Johtavassa asemassa olevalla on matalampi kynnys irtisanomiseen. Kansliatoimikunta päätyi tähän ratkaisuun kokonaisharkinnan jälkeen, Paavola kertoo.

Johtavan viranhaltijan irtisanominen ei ole eduskunnassa yleistä.

– Irtisanomiset ovat hyvin harvinaisia, Paavola toteaa.

Eduskunnan kansliatoimikunta on kuullut Savolaa ennen hänen irtisanomistaan ja ottanut huomioon hänen vastineensa päätöksenteossa.

Irtisanomisen virallinen peruste on virkavelvollisuuksien vastainen menettely ja sen myötä luottamuksen menettäminen tehtävän hoitoon.

Juttuun päivitetty kello 14.39 eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat