Mainos

Paatero moittii Postia epäselvästä tiedottamisesta – "On ollut esillä papereita, joita minulla ei ole"

6:25
Katso videolta koko Sirpa Paateron haastattelu.

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) joutui jälleen tiistaina selittämään medialle eduskunnassa, mitä ja milloin hän on tiennyt Postin pakettilajittelijoiden siirrosta toiseen työehtosopimukseen.

Nyt hän sanoo Postin viestineen olennaisista päivämääristä epäselvästi. SDP toi julkisuuteen muistion, jossa käydään läpi Postin ja Paateron välistä tiedonkulkua.

Muistion mukaan Postin hallitus kertoi Paaterolle päätöksestään siirtää 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen alle jo 21. elokuuta sen jälkeen, kun Postin hallitus oli Yhdysvaltain matkallaan päättänyt asiasta.

Paatero myönsi tämän, mutta kertoo olleensa koko ajan siinä uskossa, että Postin konsernin sisäinen liikkeenluovutus ja työntekijöiden siirtäminen toisen työehtosopimuksen alle tapahtuvat vasta 1. marraskuuta, ja näin ollen omistajalla olisi ollut kaksi kuukautta aikaa puuttua peliin.

"Siinä kohtaa on ollut esillä papereita"

Posti siirsi pakettilajittelijat Posti Palvelut Oy:hyn jo syyskuun alussa, mistä Postin hallituksen mukaan Paateroa muistutettiin 3. syyskuuta.

Paatero ei omien sanojensa mukaan ole kiinnittänyt tähän huomiota, koska on koko ajan ollut siinä ymmärryksessä, että keskeisin päivämäärä on 1. marraskuuta.

– Postin hallituksen San Franciscon matkalla on tehty tämä päätös, jossa on päätetty siirtää 700 henkilöä toisen työehtosopimuksen pariin ja sen jälkeen minut on informoitu 21. elokuuta tästä asiasta. Siinä kohtaa on ollut esillä papereita, joita minulla ei ole, Paatero muotoili.

Paateron ja SDP:n muistion mukaan Posti on sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässään 21., 28. ja 29. elokuuta korostanut tes-siirron päivämäärää, joka oli 1. marraskuuta.

– Muita päivämääriä Posti ei ole pitänyt omassa viestinnässään relevanttina, muistiossa todetaan.

Postin hallituksen kohtalo "tulevaisuuden asia"

Paatero sanoo keskustelevansa asiasta Postin hallituksen kanssa sen jälkeen, kun postilaisten työehtosopimuksia koskevat neuvottelut on saatu ratkaistua. Kysymykseen, aikooko hän vaihtaa Postin hallituksen, hän vastasi sen olevan tulevaisuuden asia.

Posti tiedotti 17. syyskuuta, että noin 700 Postin lajittelutyöntekijää siirrettiin syyskuun alussa vanhoina työntekijöinä Posti Palveluihin ja heihin aletaan soveltaa Teollisuusliiton työehtosopimusta marraskuun alusta lähtien.

Posti lupasi työntekijöiden kokonaispalkan säilyvän nykyisellään tammikuun loppuun 2022 saakka, mitä Paatero piti tuolloin varsin hyvänä. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja