Pääministeri Sipilä: Sotaharjoitus pöydällä joulukuussa

Päätös sotaharjoituksesta vasta joulukuussa 2:08

Kohua aiheuttaneen mittavan sotaharjoituksen valmistelut ovat pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan alkuvaiheessa. Harjoituksesta käydään Sipilän mukaan joulukuussa keskustelu presidentti Sauli Niinistön johdolla kokoontuvassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa.

Sipilän mukaan valiokunta käy kokouksessaan joulukuussa läpi kansainväliset harjoitukset koskien ensi vuotta ja aikaa siitä eteenpäin.

– Tämä harjoitus on tuossa listassa joulukuussa, kun asiaa käsitellään tp-utvassa, Sipilä sanoi keskiviikkona eduskunnassa.

Hänen mukaansa asia käydään läpi normaalissa järjestyksessä ja päätöksistä informoidaan eduskuntaa.

Harjoitusta esillä pitänyt puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on todennut, että se voitaisiin pitää aikaisintaan vuonna 2020. Niinistö on toistanut ehdotuksensa Suomessa pidettävästä kansainvälisestä harjoituksesta useaan otteeseen syksyn aikana viitaten Ruotsin syyskuussa järjestämän Aurora-harjoitukseen.

– Sinänsä tämä on meidän puolustuspoliittisen selonteon mukaista. Kansainvälistä harjoittelutoimintaa tullaan lisäämään ja sen tarve on kasvanut. Se on yhteisesti hyväksytty linjaus. Juuri tätä harjoitusta ja sen sisältöä ei ole vielä hyväksytty, mutta ei sitä vielä tarvitsekaan tässä vaiheessa hyväksyä. Kerkeämme hyvin joulukuussa käydä sitten senkin läpi, Sipilä sanoi.

"Linjausten mukainen"

Puolustusministeri Niinistö kertoi tiistaina esittäneensä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain ministeritapaamisessa puolustusministeri James Mattisille kutsun osallistua tulevaan pääsotaharjoitukseen vuonna 2020 tai 2021. Niinistön mukaan Mattis oli ”kommentoinut asiaa positiivisesti”.

Lehdistötilaisuudessa neuvottelujen jälkeen puolustusministeri tarkensi, ettei mitään virallisia osallistumispyyntöjä ole lähetetty mutta Niinistö kertoi ”tunnustelleensa” asiaa Helsingissä olleiden muiden Pohjois-Euroopan puolustusministereiden kanssa.

– Ei se nyt tavatonta ole, että semmoisia keskusteluja käydään, siinä vaiheessa kun asioita valmistellaan, kun se on yhteisen linjauksen mukainen, niin kuin tässäkin tapauksessa, Sipilä sanoi kysyttäessä tunnusteluista harjoituksen osallistumiseen.

Viime päivinä harjoituksen tiimoilta ja puolustusministeri Niinistön lausunnoista on sadellut oppositiosta kritiikkiä.

– Harvemmin valmistelussa olevista asioista tiedotetaan, mutta en minä tässä näe mitään suurta ongelmaa. Tämä on kuitenkin puolustuspoliittisen selonteon linjausten mukainen. Yhteisen linjauksen mukainen, että tätä toimintaa me tarvitaan lisää. En näe tässä mitään suurta kysymystä, koska sisällöt ovat vielä auki ja niistä tullaan päättämään prosessin mukaisesti, Sipilä vastasi kysyttäessä puolustusministeri Niinistön toimista.

Lue myös:

    Uusimmat