Pääministeri Sipilä: Pelko ei saa näkyä aggressiona ja rikoksina

"Välittäminen suomalaisuuden kovin ydin" 2:03

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo kantaneensa huolta siitä kovuudesta, jolla osa suomalaisista on suhtautunut turvapaikanhakijoihin. Hän kertoo toivovansa, että "sydämen" sivistys ja toisista välittäminen olisivat suomalaisen kulttuurin kovaa ydintä, sitä, jota kaikki puolustaisivat yhtenä rintamana.

Sipilä puhui tänään monikulttuurisessa itsenäisyyspäiväjuhlassa Helsingin kaupungintalossa.

Pääministerin mielestä pelon ja hämmennyksen ohjautuminen aggressioksi, jopa rikolliseksi toiminnaksi, on tuomittavaa.

– Tuomittavia ovat tietenkin turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt rikokset. Mikään traaginen tausta ei oikeuta rikoksiin uudessa asuinmaassa, hän sanoi.

Sipilä huomautti, että kenttätuomioistuimien sijaan Suomessa toimii organisoitu oikeuslaitos.

Hän vetosi, että juhlaan osallistujat olisivat aktiivisesti mukana Suomeen tulevien uusien ihmisten kotouttamisessa.

– Kertokaa suomalaisesta kulttuurista, opastakaa heitä harrastusten ja eri yhteisöjen pariin ja olkaa mukana tukemassa tarvittaessa arkielämänkin tekemisissä. Tietoa jakamalla, yhteisöön mukaan ottamalla ja keskustelemalla voidaan saavuttaa paljon.  

Rinne korosti inhimillisyyttä Hurstin juhlassa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan maan sisäiset asiat herättävät huolta suomalaisissa.

–Suomessa on jouduttu esittämään kysymys, olemmeko me kaikki samassa veneessä. Poliittiset päätökset jakavat kansaa kahtia, menestyjiin ja niihin, joille ei anneta mahdollisuutta menestyä, Rinne totesi.

Rinne puhui Helsingin Hakaniemessä vähävaraisten itsenäisyysjuhlassa. Hänen mukaansa politiikka tarvitsee lisää inhimillisyyttä.

– Suomi on pieni maa, että meillä ei ole varaa hukata yhdenkään ihmisen osaamista ja panosta. Suomen vahvuus ja rikkaus on ollut se, että Suomessa ei ole ollut meitä ja heitä. Suomessa on ollut vain me, Rinne sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat