Pääministeri Orpo tulistui opposition sote-hiillostuksesta: ”Harvemmin noin suoraan syytetään valehtelusta”
Oppositio hiillosti toista viikkoa peräkkäin pääministeri Petteri Orpoa eduskunnan kyselytunnilla siitä, että Orpo on aiemmin sanonut hoitojonojen pidentyneen ja sote-mallin räjäyttäneen kustannukset.
Oppositio korosti eri asiantuntijoiden olevan toista mieltä pääministerin kanssa näissä sote-kysymyksissä.
Taustalla vaikuttavat kiistat hoitotakuusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista.
Hallitus päätti kehysriihessä pidentää perusterveydenhuollon kiireetöntä hoitoon pääsyä eli hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen säästösyistä sekä sen takia, ettei hoitohenkilökuntaa ole tarpeeksi.
Oppositiosta erityisesti Sdp ja Vasemmistoliitto ovat puolustaneet aiemmin luomaansa hoitotakuuta, kun se THL:n tietojen mukaan on lyhentänyt hoitojonoja.
Viime viikon kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi hoitojonojen pidentyneen, mikä suututti oppositiota. Myöhemmin myös keskusta tarttui Orpon viikon takaiseen puheeseen siitä, että sote-malli olisi ”räjäyttänyt kustannukset”.
– Hyvä pääministeri, valtiovarainministeriön virkakunta on virkavastuullaan kertonut valtiovarainvaliokunnalle, että sote-uudistus ja hyvinvointialueet eivät ole syy siihen, miksi kustannukset Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat nousseet. Te toteatte täällä toisin, totesitte viime viikolla ja näytätte pitävän kannastanne tiukasti kiinni. Kumpaa pitäisi uskoa, kysyi keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) kyselytunnilla.
– Mitäs jos uskoisitte molempia, koska voi olla, että se (sote-malli) ei ole syy siihen, mutta ei se ole myöskään keino ja väline, jolla ne kustannusten nousut saataisiin hillittyä, pääministeri Orpo vastasi.
– Eikö voi myöntää virhettä, kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) kysyi välihuudossaan.
Orpo: ”epätarkkuuksia”
Pääministeri Orpo myönsi keskustelun aikana aiempien puheidensa sisältäneen epätarkkuuksia, mutta korosti hoitojonojen yhä olevan pitkiä ja edellisen hallituksen tekemän sote-mallin epäonnistuvan kustannusten hillitsemisessä.
Oppositio ei ollut tyytyväinen pääministerin vastauksiin
– On mahdollista, että tämä kyselytunti jää tämän vaalikauden virstanpylvääksi. Teillä on ollut yli puolituntia aikaa nöyrtyä ja myöntää antaneenne virheellistä tietoa. Joko ylimielisyyttänne tai asiantuntemattomuuttanne olette siitä kieltäytyneet, Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) totesi.
Pääministeri Orpo puolestaan tulistui Tuppuraiselle tämän puheista.
– Harvemmin noin suoraa oppositiosta syytetään valehtelusta. Käytin sitä sanaa, koska sitä tarkoititte. Olen vastannut teidän kolmeen kysymykseenne useampaan kertaan ja toivoisin teiltä kuullun ymmärtämisen opettelua. Minä saan olla eri mieltä kuin te, Orpo pamautti ministeriaitiosta.
Valehtelusta suoraan syyttäminen on eduskunnassa lähes tabu, koska sitä ei pidetä vakaana ja arvokkaana käytöksenä, jota kansanedustajilta vaaditaan.
Eduskunnassa käytetään joskus termejä ”muunnellusta totuudesta” tai ”puheesta totuuden vierestä”.
Tänään oppositio ei suoraan käyttänyt valehdella-sanaa, mutta syytti pääministeriä yhä virheellisen tiedon antamisesta eduskunnalle.
Lue myös:
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää