Sanna Marin: Suomi on onnistunut Afganistan-operaatiossa kiitettävän hyvin

Pääministeri Sanna Marin puhuu Suomen ulkomaanedustustojen päälliköiden kokouksessa – katso puhe 19:27
Pääministeri Sanna Marin puhui Suomen ulkomaanedustustojen päälliköiden kokouksessa – katso puhe tästä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kiittelee Suomen toimia Afganistanin evakuoinneissa. Marin otti asiaan kantaa suurlähettiläskokouksessa tänään.

Sanna Marin totesi puheessaan Suomen turvautuneen nyt ensi kertaa lainsäädäntöön, joka oli ”toisenlaisia tilanteita varten ajateltu”.

– Tärkeissä tilanteissa, kun olemme uuden edessä ja kun vieläpä ihmishenget ovat kyseessä, eduskunnan roolin tulee olla keskeinen jo päätöksiä tehtäessä. Näin myös tapahtui.

Lue myös: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti joukkojen lähettämisen Kabulin lentoasemalle

Marin muistutti tehtävän kentällä olevan yhä kesken ja olojen olevan hyvin epävarmat.

– Mutta siinä on onnistuttu jo tähän mennessä kiitettävän hyvin. (...) Yli puolet evakuointiin oikeutetuista oli saatu turvaan, ja luku lienee siitä vielä noussut. Haluan kiittää ulkoministeriön virkamiehiä ja koko valtiohallintoa sekä vaarallista tehtävää suorittavia sotilaitamme heidän työstään, Marin sanoi.

Marin vakuuttaa, että suomalaisten työ afgaanien tulevaisuuden hyväksi on tuottanut tulosta.

– Näkisin, että ihmisoikeudet ja tasa-arvo, pääsy koulutukseen ja terveydenhuoltoon kuuluvat kaikille ja afgaanien halu päästä eteenpäin kohti parempaa on meidän kaikkien nähtävillä. Yksikin kouluun päässyt afgaanityttö voi saada aikaan muutoksen, ja heitä on nyt paljon.

Keskusteluyhteys Kiinaan on saatava auki

Marin kommentoi puheessaan myös muun muassa Venäjän ja Kiinan tilannetta.

Hänen mukaansa Kiinan vahvistuva globaali asema on ”aikamme merkittävä muutos kansainvälisessä järjestelmässä”. Siksi Suomenkin olisi Marinin mielestä tärkeää pitää yllä toimivaa keskusteluyhteyttä Kiinaan kaikilla tasoilla.

– Tätä on syytä odottaa myös Euroopan unionilta. Meidän on täytynyt reagoida myös pakottein, kun ihmisoikeustilanne Kiinassa on sitä edellyttänyt ja näin olemme reagoineet ihmisoikeuksien loukkauksiin monissa muissakin maissa.

Venäjän kanssa pitää Marinin miekestä voida keskustella avoimesti ja suoraan myös silloin, kun maiden välillä on vakavia näkemyseroja.

– Suomi on pitänyt esillä ihmisoikeuksiin ja demokratiaan liittyviä kysymyksiä, kun tälle on ollut aihetta. Euroopan unioni – myös Suomi – tuomitsi Aleksei Navalnyin myrkytyksen ja hänelle asetetun vankeustuomion, ja olemme vaatineet hänen vapauttamistaan. Navalnyin myrkytys ja vangitseminen ovat johtaneet EU:n uusiin pakotteisiin.

– Odotamme, että Venäjä noudattaa kansainvälisiä sitoumuksiaan kansalaisoikeuksien varmistamiseksi, Marin sanoi.

Suomi-kuvaa kirkastettu koronan hoidossa

Marin kiitti puheessaan myös sitiä, miten Suomi yhteiskuntana ja suomalaiset kansana ovat jaksaneet pitkittynyttä koronakriisiä.

– Olemme saaneet kansainvälisesti myönteistä huomiota onnistuneesta kriisinhoidosta. Sen varaan voimme myös rakentaa Suomi-kuvaa maailmalla, Marin totesi.

Marin muistuttaa lisäksi, että pandemia on vahvistanut monenvälisyyden tarvetta.

–Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että terveysuhkiin vastaamiseksi meidän on vahvistettava maailman terveysjärjestöä. Uusi pandemiasopimus tulee keskusteluun WHO:n yleiskokouksessa syksyllä.

– Suomella on hyvä sanoma vietävänään maailmalle: tarvitsemme sekä kykyä vastata terveysuhkiin, että parempaa kriisivarautumista. Hyvinvointitalous on maailman terveysjärjestönkin piirissä nouseva teema.

Lue myös:

    Uusimmat