Kohta voi tulla uusi vero, kun maakuntaveron valmistelu etenee – Marin ja Saarikko painottavat vaiheittain etenemistä

Perustuslakivaliokunta hyväksyi sote-uudistuksen perusratkaisut – näin puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi yksimielistä lausuntoa 3:32
Perustuslakivaliokunta hyväksyi sote-uudistuksen päälinjat toukokuussa.

Sote-uudistukseen liittyvä maakuntavero on herättänyt viime aikoina hämmennystä, kun eri hallituspuolueet ovat esittäneet aiheesta erilaisia näkemyksiä. Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoivat kantansa jatkovalmistelusta Politiikan toimittajat ry:n tentissä.

Maakuntavero on tarkoitus ottaa käyttöön viimeistään vuonna 2026 osana sote-uudistusta, jossa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut viedään kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle.

Hyvinvointialueet noudattavat Uuttamaata lukuun ottamatta pääosin maakuntarajoja.

Maakuntaverolla rahoitettaisiin osaksi palveluiden järjestämistä. Alkuvaiheessa sote-uudistuksen tarkoituksena on vuodesta 2023 lukien, että hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtion kautta, ja nykyisestä kunnallisveron tuotosta osa ohjataan valtiolle.

Hallituspuolueista esimerkiksi Vasemmistoliitto on pitänyt maakuntaveron ottamista käyttöön ehtona sote-uudistukselle.

Keskusta puolestaan on pitänyt maakuntaveron ehtona sitä, että hyvinvointialueet eli käytännössä maakunnat saavat myös muita tehtäviä.

Näin on linjannut aiemmin myös komitea, joka on maakuntaveron toteuttamista selvittänyt.

– Pelkästään sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden siirto ei ole riittämässä maakuntaveron luomiselle. Esimerkiksi aluekehityksen ottaminen mukaan voisi luoda perusteita vahvistaa tulopohjaa, valtiovarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo.

Maakuntaveron valmistelu kesken

Sekä Saarikko että pääministeri Marin painottivat Politiikan toimittajat ry:n etätapaamisessa, että maakuntaveron valmistelu on kesken.

– Hallituspuolueiden kesken on sovittu, että maakuntaveron käyttöönottoa valmistellaan osana kokonaisuutta. Luotan, että tätä linjaa edistetään ministeriöissä. Olen samaa mieltä Annikan (Saarikko) kanssa siitä, että sote-uudistus olisi saatava ensin läpi eduskunnassa ja maakuntaverokysymys etenee sitten vaiheittain. Tilanne on vielä keskeneräinen, pääministeri Marin pohti.

Sdp kannattaa Marinin mukaan maakuntaveroa.

– Haluamme että palvelut ja vastuu ovat samoissa käsissä, jotta palveluista vastaavilla alueilla on aito itsehallinto. Palveluista ja rahoituksesta päättäminen on oltava samoissa käsissä, Marin sanoi.

Mammutti-uudistus ei toteudu kerralla

Saarikko painotti myös sitä, että kiirehtimällä etenemällä ei todennäköisesti synny hyvää lopputulosta.

– Sote-uudistuksen matkalla on ollut vauhtisokeutta siitä, että tehdään iso uudistus kerralla. Viime vaalikausi opetti, että tämä on semmoinen dinosaurus, mammutti tai norsu, että sitä kannattaa edistää vaiheittain, Saarikko painotti.

Maakuntaveron luomisessa vaikeuskerrointa lisää se, että hallitusohjelman mukaan kokonaisveroaste ei voi nousta.

– Komitea osoitti, että kyseessä on iso uudistus, koska hallitus on sopinut, että maakuntavero ei voi kiristää kokonaisveroastetta. Tämän toteuttaminen on iso muutos. Edetään maltilla ja vaiheittain, Saarikko mietti.

Varsinaisen sote-uudistuksen mahdollistava lakipaketti on parhaillaan eduskunnassa eri valiokuntien käsittelyssä. Hallituspuolueet yrittävät saada lait läpi ennen eduskunnan kesätaukoa.

– Etenemme hallitusohjelman viitoittamalla tiellä. Sovitusta pidetään kiinni. Myöhemmin verotukseen liittyviä asioita tulee päätöksentekoon ja myös maakuntien toimintaa tarkastellaan, Marin sanoo.

Jatkossa voi hyvin olla mahdollista, että hyvinvointialueille tai maakuntien harteille tulee muitakin palveluita kuin sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita.

Lue myös:

    Uusimmat