Pääministeri Boris Johnsonin mukaan maan on valmistauduttava sopimuksettomaan EU-eroon – brittiministeri Gove yhä toiveikkaana kauppasopimuksesta

Neljäs neuvottelukierros Britannian EU-eron ehdoista käynnistyy – lähteekö Britannia sopimuksen kanssa vai ilman? 2:41
Katso video: Britannian EU-eron ehdoista on käyty jo yhdeksän neuvottelukierrosta. Neljäs neuvottelukierros käytiin kesäkuussa.

Britannia haluaa yhä saada aikaan kauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa, kertoo brittiministeri Michael Gove sunnuntaina.

Pääministeri Boris Johnson kertoi viime viikolla, että maan on valmistauduttava sopimuksettomaan EU-eroon.

Michael Goven mukaan "ovi on kuitenkin yhä raoillaan EU:n suuntaan". Hän sanoi toivovansa, että sopimus saadaan aikaan.

EU:n ja Britannian neuvottelut ovat olleet jumissa. Britannia on halunnut EU:n kanssa samankaltaisen sopimuksen kuin unionilla on Kanadan kanssa.

EU on jo aiemmin sanonut, että Kanada-mallin kaltainen sopimus ei ole mahdollinen, koska Britannia ja EU ovat huomattavasti läheisempiä kauppakumppaneita keskenään kuin Kanada ja EU.

Lue myös:

    Uusimmat