Ovikello soi toistuvasti keskellä yötä – kamera paljasti limaisen syypään

Englantilaisnainen heräsi yöllä toistuvaan häiriköintiin, kun talon ovikelloa rinkutettiin. Syypää oli kuitenkin yllätys.

Lianne Jennings, 35, havahtui yöllä siihen, että kodin ovikello soi. Ulkona ei kuitenkaan ollut ketään. Erikoisesta yöhäiriköstä uutisoi niin New York Post kuin myös Reuters.

Essexissä asuvalla naisella oli puhelimessa myös sovellus, jonka kautta hän pystyi tarkistamaan ovikellokamerasta, kuka oli käynyt soittamassa ovikelloa.

– Olin sängyssä, kun sovellus aktivoitui kertoen, että ulko-ovella oli havaittu liikettä, kotiäiti Lianne kertoo Reutersille.

– Aluksi säikähdin, kun en nähnyt materiaalilla yhtään mitään, mutta sitten repesin nauramaan, Lianne muistelee.

Hän lisäsi totuuden paljastavan videon sosiaaliseen mediaan. Lianne kertoo saaneensa kasapäin viestejä, joista paljastui, että video oli huvittanut monia muitakin. Joidenkin katsojien mukaan häirikkö tosin näytti yökameran kajossa avaruusolennolta.

– Muutamat ystäväni näyttivät pelästyneiltä näytettyäni videon. He epäilivät sen olevan kummitus tai avaruusolio, Lianne kertoo.

Seuraavana aamuna Lianne oli tarkistanut, oliko häirikkö jättänyt limaista jälkeä rikospaikalle. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.

Kuka ovikelloa oikein soitti keskellä yötä? Katso yllä olevalta videolta Liannen julkaisema pätkä ulko-oven yöllisistä tapahtumista.

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lähteet: New York Post ja Reuters

Lue myös:

    Uusimmat