Yhdysvaltojen salaisen palvelun johtaja Randolph Alles jättää tehtävänsä pian.
Yhdysvalloissa hallinnon virkamiesten vaihtoviikot jatkuvat. Nyt väistyy salaisen palvelun johtaja Randolph "Tex" Alles, kertoo Valkoinen talo.
Allesin kerrotaan jättävän tehtävänsä piakkoin. Syytä lähtöön ei ole kerrottu.
Presidentti Donald Trump on valinnut niin ikään salaisessa palvelussa työskentelevän James M. Murrayn aloittamaan Allesin paikalla johtajana toukokuussa, kertoo Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders.
Trump ilmoitti aiemmin tänään Twitterissä kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministerin Kirstjen Nielsenin jättävän tehtävänsä.
Randolph Alles aloitti salaisen palvelun johtajana huhtikuussa 2017. Salaisen palvelun tehtävänä on suojella muun muassa nykyistä ja entisiä presidenttejä sekä Yhdysvalloissa vierailulla olevia ulkomaiden johtajia.
Nielsenin tilalle virkaatekeväksi ministeriksi nousee Yhdysvaltain tulli- ja rajavalvontaviraston johtaja Kevin McAleenan.
Nielsen on ollut usein Trumpin kritiikin kohteena, eikä hänen korvaamisensa tule yllätyksenä.