Biden soitti Boris Johnsonille, jota oli aiemmin luonnehtinut Trumpin "fyysiseksi ja henkiseksi klooniksi"

Yhdysvaltojen uusi presidentti Joe Biden on uutiskanava ABC Newsin teettämän mielipidemittauksen mukaan saanut myönteisen vastaanoton virkakautensa aluksi.

Ipsosin toteuttamaan kyselyyn vastanneista 69 prosenttia oli tyytyväisiä Bidenin hallinnon toimiin koronapandemian torjumiseksi ja 57 prosenttia luotti hänen kykyynsä yhdistää maa.

Yhdysvalloissa on yleistä, että virkaan juuri astunut presidentti saa hyvät kannatusluvut. Bidenin edeltäjä Donald Trump muodosti tässä poikkeuksen. Bidenin toimet virkaanastujaisten valmisteluissa saivat 67 prosentin hyväksynnän. Trumpin lukema neljä vuotta sitten jäi 40 prosenttiin.

Bidenilla on koronatoimilleen tukea myös republikaanien kannattajilta, joskaan ei enemmistöä. Republikaaneista 40 prosenttia hyväksyy Bidenin toiminnan.

Johnson sai puhelun

Biden on viikonloppuna jatkanut soittokierrostaan ulkomaiden johtajille. Myöhään eilen Suomen aikaa Biden soitti Britannian pääministerille Boris Johnsonille.

Brittimedioiden, muun muassa Sunday Telegraphin, mukaan Johnsonin uskotaan olevan ensimmäinen Bidenilta puhelun saanut eurooppalainen valtionjohtaja.

Puhelun kerrotaan kestäneen 35 minuuttia ja kattaneen useita aihealueita.

Johnson tvittasi puhelun jälkeen odottavansa maiden pääsevän edistämään "vihreää ja kestävää" toipumista koronaviruspandemiasta. Johnson mainitsi myös maiden välisen pitkäkestoisen liittolaissuhteen syventämisen. Tviittiinsä Johnson oli liittänyt kuvan, jossa hän puhuu lankapuhelimeen paitahihaisillaan.

Pääministerin tiedottajan mukaan puhelussa otettiin esille myös mahdollinen vapaakauppasopimus maiden välillä, yleisradioyhtiö BBC kertoo. Biden on aiemmin suhtautunut kriittisesti Johnsonin brexit-politiikkaan. BBC:n mukaan Biden ja Johnson eivät ole koskaan tavanneet toisiaan.

Churchillin pää syrjäytettiin

Uutistoimisto AFP arvioi puhelun lämmittäneen hyytävää tunnelmaa, joka on vallinnut kaksikon välillä sen jälkeen, kun Biden vuonna 2019 kutsui Johnsonia Trumpin "fyysiseksi ja henkiseksi klooniksi". Bidenin taannoinen lausahdus nostettiin puhelun jälkeen esiin useissa medioissa.

Osa brittikommentaattoreista on närkästynyt Bidenille myös siitä, että hän antoi siirtää Oval Officesta pois pääministeri Winstonin Churchillin päätä esittävän pronssiveistoksen. Trumpin aikana veistos oli kunniapaikalla presidentin työhuoneessa, mutta Biden on sisustanut huonetta uudelleen.

Yhdysvaltojen suurlähetystö Lontoossa vastasi moitteisiin tviittaamalla, että Yhdysvaltojen ja Britannian erityissuhde ei ole kiinni Churchill-veistoksesta.

Trumpin juonien jälkipyykki jatkui

Samalla Yhdysvalloissa on jatkunut jälkipyykki Trumpin yrityksistä puuttua vaalien tulokseen. Senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer haluaa oikeusministeriön valvontaelimen ryhtyvän tutkimaan ex-presidentin väitettyä yritystä syrjäyttää oikeusministerinsä.

Asiasta kertoo Hill-lehti. Schumerin kommentit perustuvat New York Timesissa lauantaina julkaistuun paljastukseen, jonka mukaan Trump oli aiemmin tässä kuussa pohjustanut virkaa tekevän oikeusministerin Jeffrey A. Rosenin syrjäyttämistä. Trumpin kerrottiin halunneen uuden oikeusministerin avulla pakottaa Georgian osavaltion kumoamaan presidentinvaalien tuloksen.

Hanke kaatui, kun oikeusministeriön korkeimmat virkamiehet ilmoittivat kaikki eroavansa, jos Trumpin painostusta vastustanut Rosen syrjäytetään.

Trump on jo saanut virkasyytteen kapinaan yllyttämisestä hänen kannattajiensa hyökättyä kongressitaloon. Oikeudenkäynti alkaa senaatissa helmikuun toisella viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat