Kuluttaja ei aina tiedä, mitä lääkettä etsii, ostaa tai saa. Tällöin ongelmaksi voi muodostua, että lääkkeitä ja lääketietoa etsitään epäluotettavista lähteistä.
Suomen Farmasialiiton puheenjohtaja Kirsi Kvarnström korostaa, että väärinkäytösten käsittelyn sijaan lääkekasvatuksen tulisi olla kokonaisvaltaisempaa ja sitä tulisi saada peruskoulusta lähtien. Näin lapset oppisivat nuoresta lähtien ottamaan vastuuta omista lääkkeistään.
Kvarnströmin mukaan on myös erityisen tärkeää, että lapsi ymmärtää, mistä lääkkeisiin liittyvää tietoa kannattaa etsiä. Lisäksi tulisi osata arvioida löytämänsä tiedon luotettavuutta.
Farmasialiiton vinkit – tiedä edes nämä:
– Osta lääkkeesi sellaisesta paikasta, joka on luotettava (esimerkiksi suomalainen apteekki tai suomalaisen apteekin verkkokauppa).
– Käytä lääkkeitä lääkärin tai farmasian ammattilaisen antaman ohjeen mukaan.
– Varmista lääkäriltä tai apteekista, voitko varmasti käyttää valmistetta. Myös monilla luontaistuotteilla on yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa!
– Ota ennen lääkkeen käytön aloittamista selvää, miten oma lääkkeesi pitää ottaa.
– Tunne oma sairautesi ja sen mahdolliset vaikutukset lääkkeiden käyttöön.
– Hanki tietosi luotettavista lähteistä eli ole kriittinen! Kaikki tieto verkossa ei todellakaan pidä paikkaansa.
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE – Deski)
Uusimmat
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
Lataa lisää