Oulussa haudattiin väärä vainaja – Hautausurakoitsija IL:lle: "Inhimillinen virhe"

Oulussa sattui lokakuussa poikkeuksellinen tapaus, kun hautajaisissa haudattiin väärä vainaja.

Asiasta tiedottavan Oulun seurakuntien tiedotteen mukaan virhe huomattiin tällä viikolla, ja haudattu vainaja on nostettu ylös.

Hautaustoimisto oli toimittanut haudattavaksi väärän vainajan, ei vain väärä arkkua, minkä vuoksi seurakunnan työntekijät eivät huomanneet virhettä.

Asiasta ensin uutisoineen Iltalehden mukaan kyseessä oli hautaustoimistolle sattunut inhimillinen erehdys.

– Täysin inhimillisestä erehdyksestä ja vainajan puutteellisista tunnistetiedoista johtuen virhe on päässyt tapahtumaan. Tämä on kaikille osapuolille ikävä asia, varsinkin omaisille, kertoo hautaustoimiston toimitusjohtaja lehdelle.

Oulun seurakuntien mukaan toinen vainajista on jo haudattu, ja toinen odottaa vielä hautaamista.

Lue myös:

    Uusimmat