Mainos

Kaksi miestä tuomittiin vankilaan 15-vuotiaan raiskauksesta Oulussa

Oulun käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä vankilaan elokuussa Rajakylässä tapahtuneesta 15-vuotiaan tytön raiskauksesta. Viiden vuoden tuomiot tulivat törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Julkisen selosteen mukaan miehet pakottivat tytön väkivalloin sukupuoliyhteyteen. Lisäksi nuorta naista uhattiin viiltämisellä.

Tapahtumalla ei ollut ulkopuolisia todistajia. Toinen miehistä oli myöntänyt teon kuulusteluissa, mutta peruuttanut myöhemmin myöntönsä. Oikeudessa molemmat miehet kiistivät teon.

Oikeudessa kuultiin uhria ja miehiä sekä muuta henkilötodistelua. Näiden ja kirjallisen näytön perusteella oikeus katsoi, ettei miesten syyllisyydestä jäänyt järkevää epäilyä.

Vankeusrangaistuksen lisäksi Marko-Aabram Huhtimaa, 34, ja Jesse Juhani Mustonen, 24, tuomittiin maksamaan korvauksia uhrilleen. Heidän täytyy yhteisvastuullisesti maksaa uhrille yhteensä 8 000 euroa. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.